Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mänttä-Vilppulasta lähti 135 joulupakettia Moldovaan

Mänttä-Vilppulassa kerättiin tänä vuonna kaikkiaan 135 joulupakettia jaettavaksi Moldovan köyhille lapsille. Vastaava pakettimäärä saatiin kasaan myös Jämsässä. –Tänä vuonna paketteja saatiin kasaan hieman vähemmän kuin viime vuonna, jolloin määrä oli 170 pakettia, kertoo Mänttä-Vilppulassa keräyksen järjestelyistä vastaavan seurakunnan Hanna-työn Christine Marc . Mänttä-Vilppulan ja Jämsän keräämät paketit matkustavat ensin Helsinkiin, jossa keräyksen vapaaehtoiset tarkastavat paketit. Tällä tavoin varmistetaan, ettei paketeissa ole mitään kiellettyä. Tarkastamisen jälkeen kaikki Suomessa kerätyt paketit lähtevät kohti Moldovaa. –Kokonaisuudessaan Suomessa on kerätty tänä vuonna 8564 lahjapakettia. Olen kahtena edellisenä vuotena ollut itse mukana pakettien tarkastamisessa, mutta nyt en työkiireiltäni ehdi, Marc kertoo. Marc on ollut mukana järjestämässä Operaatio joulun lapsi -keräystä nyt neljä vuotta. Hän kertoo, että sitä ennenkin Mänttä-Vilppulassa on keräys järjestetty. –En osaa sanoa kuinka kauan paketteja on kerätty, mutta kuitenkin useita vuosia, Marc toteaa. Marc on myös vieraillut kolme vuotta sitten Moldovassa tuberkuloosisairaalassa, koulussa ja päiväkodissa tapaamassa näitä köyhiä lapsia, joille joulupaketteja kerätään. –Joulupaketit jaetaan lapsille Moldovassa ennen joulua, Marc toteaa. Valtakunnallisesti keräyksen järjestää Patmos Lähetyssäätiö.