Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Vaalikone

Kuka osaa ajaa Ladaa?

Illan lentoharjoituksissa porot kiitivät taas huippunopeudella. Se oli todennäköisesti uuden valon ansiota, ja tontut olivat siitä aika innoissaan. He kuhisivat tyytyväisinä ajanotosta ja turbovaihteesta, ja hätkähtivät hiukan syyllisen oloisina, kun Joulupukki ilmaantui paikalle. Petterin häikäisevässä valossa keneltäkään ei jäänyt enää huomaamatta, mikä pukin uudelleen kasvavassa parrassa oli vialla: se oli ruskea! –Vaikka kaikki näyttää menevän päin mäntyä, niin tuo valo voidaan sentään vaihtaa entiselleen, Pukki tokaisi ja alkoi ottaa uutta valoa Petteriltä. Petteri itse halusi pitää uuden valon, koska sillä näki kaiken paljon paremmin, ja hän vastusteli päätään viskellen joulupukkia. Lopulta Petteri tökkäsi Pukkia mahaan, Pukki lensi selälleen ja kolautti päänsä reen laitaan. –Pukki pitää viedä sairaalaan, mutta millä me menemme, kun ei poroilla voi ennen joulua lentää kaupungilla, siitä tulisi liikaa hässäkkää, Markus murehti. –Minä tiedän, mennään sillä Ladalla, jonka ostin viikko sitten. En vain osaa ajaa sitä, joulupukki vaikeroi. Markus meni kuulutustorniin ja kuulutti: –Kaikki tontut kuulolle! Osaako kukaan tontuista ajaa autoa? –Minä osaan, Rafael sanoi. Espanjalainen tonttu -joulutarinan ovat kirjoittaneet Koskelan yläkoulun 7B-luokkalaiset: Joel Auvinen, Aada Bergman, Jami Hietala, Rasmus Häkkinen, Tuomas Kuopio, Matilda Murtomäki, Daniel Palmroth, Ilona Pekkala, Annika Peltonen, Juuso Pohjalainen, Leevi Rautiainen, Liida Rönkkä, Elsa Savolainen, Konsta Survo, Matleena Tepponen, Leevi Tuominen ja Roope Viinikka.