Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Pukkikisa

Aamun mennessä Joulumuori oli keksinyt keinon. –Meidän pitää vakuuttaa tontut siitä, että sinä olet ainoa oikea pukki. Järjestetään kilpailu, missä paremmuutesi paljastuu, Muori selitti. –Kisaan tulee lahjojen paketointia, rekiajelu ja kumpi tuntee muorin parhaiten -tietovisa. Joten etköhän sinä pärjää, sanoi muori. –Ei tulee kuuloonkaan, Joulupukki kimmastui. En minä ala millään visailuilla lunastamaan omaa paikkaani! Pukki rynnisti raivosta kihisten pihalle. Hän kuuli toisella korvalla jonkun supisevan ruskeasta pilailuparrasta. Pukki värähti. Hän ei antaisi tuumaakaan periksi joulun puolesta taistellessaan. Hän kohotti katseensa ja kohtasi vastustajansa. –Moro! Kajautti hänen edessään seisova Valepukki. –Lauri, huudahti Joulupukki. –Sydäntä oikein lämmittää, että vielä tunnet oman kaksosveljesi, Valepukki virnuili. –Mitä sinä oikein haluat? Joulupukki ihmetteli. –Haluan oikeutta. Haluan Joulupukiksi Joulupukin paikalle. Asemaan, jonka olisin voinut periä isältä, ellei SINUA olisi ollut! Valepukki Lauri tilitti katkeruutta äänessään. –Isä valitsi minut, ja hänellä oli siihen syynsä, Joulupukki totesi. –Kiltteys, sinun ällöttävä kiltteytesi. Ja se, ettet ole valmis luopumaan mistään perinteistä. Sinun kanssasi ei ole ollut vaaraa siitä, että mikään uudistuisi, Valepukki jatkoi. –Mutta kannatuksesi on täällä selvästi laskussa, ja milläpä lahjoilla (tai parralla!) sinä muutenkaan tätä joulua johtaisit! Valepukki lähti nauraa hekotellen lahjapajalle. –Minä sinulle vielä näytän! Joulupukki ärähti. –Muori kertokoot, missä lajeissa voin päihittää ylimielisen veljeni! Espanjalainen tonttu -joulutarinan ovat kirjoittaneet Koskelan yläkoulun 7B-luokkalaiset: Joel Auvinen, Aada Bergman, Jami Hietala, Rasmus Häkkinen, Tuomas Kuopio, Matilda Murtomäki, Daniel Palmroth, Ilona Pekkala, Annika Peltonen, Juuso Pohjalainen, Leevi Rautiainen, Liida Rönkkä, Elsa Savolainen, Konsta Survo, Matleena Tepponen, Leevi Tuominen ja Roope Viinikka.