Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Juupajoki ehti ensimmäiseksi: Joulu avattiin jo torstaina

Juupajoki aloitti joulunajan vieton jo viime torstaina ja taisi olla ensimmäinen joulunaloittaja lähitienoilla. Samanlaisissa merkeissä kokoonnuttiin ensimmäisen kerran viime vuonna, joten tällä kertaa voidaan kai alkaa jo puhua perinteestä. Kolea tuulinen sää ei liiemmin tahtia haitannut ja jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua kokoontui Korkeakosken torille ja sen tuntumaan sellainen joukko väkeä, ettei moista ihmismäärää kylässä hevin tule vastaan. Viime vuonna paikalla arvioitiin olleen yli 300 henkilöä, eikä tällä kertaa varmasti juurikaan jääty tästä määrästä. Tilaisuuden avasi tuore kunnanjohtaja Jyri Lammela , joka on ennättänyt olla virassaan noin kuusi viikkoa. Hän kertoi viihtyneensä erinomaisesti, eikä tekemisestä ole puutetta. Joulunavauspuheessaan Lammela toivotti kaikki tervetulleiksi ja esitteli itsensä lyhyesti niille, jotka eivät häntä ole aiemmin nähneet. Ilmeisesti aika moni kuntalainen ei vielä ole, koska eräskin kansalainen tiedusteli hetkeä aiemmin, mahtaako kunnanjohtaja tulla paikalle. Kunnanjohtaja seisoi siinä tilanteessa hänen vieressään. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Jyri Lammelan lisäksi paikalla näytti olevan koko kunnantalon henkilökunta ja pienenä yksityiskohtana on pakko mainita, että heillä oli jaossa kätevästi hihaan kiinnittyviä heijastimia niille, joista sellainen sattui puuttumaan. Illan ohjelma ei rajoittunut torille. Erilaista tekemistä, näkemistä ja syömistä oli ripoteltu ympäri kylää. Vatsan täytteeksi oli tarjolla puuroa ja taisi jossain olla kahviakin. Kaikkia kehotettiin myös piipahtamaan uusitulla nuorisotalolla. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ai niin, se kaikkein tärkein meinasi melkein unohtua. Paikalla saapui luonnollisesti myös joulupukki, joka oli päässyt Jyväskylään saakka porokyydillä, mutta siellä loppui lumi ja loppumatka piti tulla autokyydillä. Järjestäjät olivat onneksi varanneet pukille oman tuolin kuusen juurelle, joten tälläkin kertaa tämä selvisi hengissä ja vahingoittumattomana lasten rynnistyksestä. Juupajoella näyttää olevan ilahduttavan paljon malttamattomasti aattoa odottavia lapsukaisia. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Pukki saatiin paikalle laulamalla ja jo ennen hänen saapumistaan saatiin kuuseen valot samalla konstilla. Juupajoen uusin perinne näyttää hyvinvoivalta, joten varmasti sama toistuu taas ensi vuonna samoihin aikoihin.