Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Poliisi tarkentaa edelleen tapahtumien kulkua Mänttä-Vilppulan pahoinpitelyssä – myös uhria epäillään pahoinpitelyistä

Poliisi on edelleen tarkentanut tapahtumien kulkua Mänttä-Vilppulassa 2. joulukuuta tapahtuneessa pahoinpitelyssä. Humalaisten kahakka sai alkunsa jo sisällä ravintolassa, jonka pihalla se jatkui. –Ravintolan pöydässä 53-vuotias asianomistaja eli pahoinpitelyssä myöhemmin vakavasti loukkaantunut oli lyönyt toista epäiltyä niin, että tältä tuli verta nenästä. Tämä lähti vessaan siistiytymään ja asianomistajaa käskettiin poistumaan ravintolasta, kertoo rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisista. 53-vuotias oli jäänyt ravintolan oven eteen seisoskelemaan. Järjestysmies ei päästänyt toista osapuolta samaan aikaan ulos mutta sanaharkka näiden välillä jatkui, ja epäilty tuli ulos sanomaan 53-vuotiaalle, että nyt tapellaan. 53-vuotias ei lähde mukaan tappelemaan, joilloin epäilty lyö häntä pään seudulle kahdesti. 53-vuotiaan lasit tippuvat päästä ja hän ryhtyy noukkimaan niitä, joilloin epäilty potkaisee häntä. Voimakkaan humalatilan vuoksi tappeluyritys jää ponnettomaksi. 53-vuotias lyö takaisin. Sen jälkeen tappeluun tulee mukaan toinen epäilty, jonka yhdestä lyönnistä uhri kaatuu, lyö päänsä maahan ja loukkaantuu vakavasti. Epäillyistä toista epäillään pahoinpitelystä ja toista pahoinpitelystä sekä törkeästä vammatuottamuksesta. Uhria epäillään kahdesta pahoinpitelystä.