Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Vaalikone

Romaanit tarjoavat lukemattomia maailmoja

Joni Skiftesvik , Finlandia City , WSOY, 268 s, 2018. Skiftesvik kirjoittaa maidonlämpöisellä kielellä, johon tiputtelee välillä jääpaloja, omaelämäkerrallisessa romaanissaan lapsuutensa ja nuoruutensa Haukiputaan Martinniemestä. Alaotsikkona romaanilla on Elämänkuvia ja teoksen rakenne syntyy luontevasti kirjailijan elämänkuvien järjestyksestä. Tilanteiden, tunnelmien ja ihmisten kuvaajana Skiftesvik on loistava. Tekstissä on hyvää tekevän nostalginen ote, elämä on ollut kovaa ja karua, mutta katkeruutta ei sivuilta löydy. Tutuksi tulevat Skiftesvikin kotikylän asukkaat, satama, merimiehet ja kulkijat, koko sen aikainen paikallinen elämänpiiri. Mielenkiintoisia ovat myös kohdat, joissa Skiftesvik valottaa kokemuksiensa ja kuulemiensa tarinoiden suhdetta kirjoittamiinsa fiktiivisiin teoksiin. Kirjassa on monta suoraa lainausta Skiftesvikin romaaneista ja novelleista. Kirja täyttää taiteen tehtävän määritelmän täydesti: antaa muoto muodottomalle, hahmo elämälle. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Jari Järvelä , Kosken kahta puolta , Tammi, 200 s, 2018. Jari Järvelä on käyttänyt omaelämäkerrallisia aineksia faktoihin perustuvassa fiktiivisessä romaanissaan. Näkökulma on usein lapsen tai sitten Järvelän aatetaustaltaan vastakkaisten isoäitien lapsina, nuorina ja mummuina. Vuoden 1918 tapahtumista puoltaan valitsemattomassa kertomuksessa paistaa läpi Järvelän taito kirjailijana, tätä lukee silkkana fiktiona vaikka mukana on sekä faktaa että muistoja. Uskomattoman hauskoja juttuja on synkästä aiheesta huolimatta paljon, johtuen lapsinäkökulmasta: vaikkapa kertomus japanilaisesta hävittäjälentäjä Saburo Sakaista. Kirjailijan lauseryppäät hyökyvät lukijan mieleen ja kertovat kerrotun asian lisäksi tämän tarinan. Yksi lause kertoo kiinnostavaa, toinen siirtää asian uudelle tasolle ja kolmas pyöräyttää näkökulman jälleen. Varsinkin lasten mielen kautta kerrottuna tarina saa vastakohtansa karusta ajasta ja sen tapahtumista. Kirjallisuutta parhaimmillaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Niina Repo , Vyöry , Siltala, 241 s, 2018. Vyöryä lukiessa tulee mieleen, että olemme maailmassa, mutta aina samalla myös mielessämme. Mitä ympärillämme tapahtuu, tapahtuu myös mielessä, mutta entä jos se mikä tapahtuu mielessä, ei olekaan tapahtunut maailmassa? Silloin ihmisen mieli on järkkynyt. Kuitenkin jo kahden ihmisen muistot samasta tapahtumasta saattavat erota merkittävästi, niin miksei sitten jonkun kokema saata kasvaa omaksi yksityiseksi todellisuudeksi? Romaanin rakenne on mielenkiintoinen, mutta mahdollistaa tarinan kertomisen niin, ettei mikään paljastu lukijalle liian aikaisin. Merkitykset on jätetty tässä romaanissa harvinaisen hienosti rivien väliin tai suoraan kertomatta. Hieman hysteerinen ja neuroottinen, mutta samalla rauhallisesti pohdiskeleva päähenkilö Sylvia on kaikkien epäluotettavien kertojien äiti. Tämä tragedia kertoo perinteisesti matkan onnesta epäonneen. Arkimaailma rakentuu uskottavasti Sylvian vyörynä etenevän näkökulman rinnalla, löytyy myös muita hienoja kertojia, jotka tukevat kertomusta. On Tikku-tytön tarina ja arkistojen kätköistä löytyvän Emman tarina, jolla on dramaattisessa loppukuvassa oma roolinsa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Petja Lähde , Ilon kaava , 204 s, Karisto, 2018. Romaanin tarina on sukua niille kertomuksille ja saduille, joissa poikkeusyksilöt, elämän ja yhteiskunnan kolhimat, ovat tien päällä ja kohtaavat kovan maailman. Mieleen tulevat ainakin Chaplinin, Aki Kaurismäen ja John Steinbeckin tietyt hahmot. Kaupan päälle voi heittää vielä ripauksen Samuel Beckettiä. Tien päällä ollaan ja matkalla kohti utopiaa. Henkilöissä on tiettyä järjettömyyttä, joista varsinkin Päiviön veljessä Pyyssä, on järkeä tässä järjettömässä maailmassa. Tarina etenee vauhdilla, eivätkä sitä haittaa takautumat, jotka paljastavat miksi henkilöt ovat mitä ovat ja käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Ne hahmottavat hyvin kokonaistarinaa, jota lukija aina kaipaa. Romaanissa kerrotaan ihmisille isoista ja tärkeistä asioista varsin suoraan ja paljaasti, ei kuitenkaan aleta julistamaan, todetaan. Jotain hyvin todellista on näissä henkilöhahmoissa, jotka Lähde saa romaanin sivuilla elämään. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sisko Savonlahti , Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu , 304 s, Gummerus, 2018. Chick litin hengessä etenevä romaani on naispuolinen vastine niille odysseioille, joissa päähenkilönä ovat nuoret miehet. Minäkertoja-päähenkilön ongelmana on masennus, joka johtaa itsensä ja muiden jatkuvaan tarkkailuun ja analysointiin, joka taas johtaa mielikuvissa ennakoimaan tulevaisuutta hyvinkin pitkälle. Entä jos niin ei käy kuin kuvittelee, mihin se johtaa? Syrjäytyminen vakituisesta työelämästä ja pysyvän parisuhteen puute ovat ongelmia, mutta tuntuvat olevan ennemmin ulkoista ilmentymää päähenkilön sisäiselle maailmalle, eivät perimmäinen ongelma. Kyse on myös kaavoihin kangistumisesta, vaikka päähenkilö on vasta nuori, riippuvuuksista, netistä, somesta ja kuluttamisesta. Savonlahden esikoisromaani kertoo menohaluisesta nuoresta naisesta, jonka todellinen elämä ei vastaa odotuksia. Oma ulkonäkö on tärkeä asia. On, muun muassa, erittäin hienosti kerrottu pitkä kuvaus meikkaamisesta. Sivuilla on niin paljon hauskaa, että alkaa jo epäillä, mihin suuntaan kirjan parodia ja satiiri tähtää. Pitäisikö lukijan nauraa vai sääliä päähenkilöä, minusta sekä että. "Pitäisikö lukijan nauraa vai sääliä päähenkilöä, minusta sekä että." Ali Heikkilä