Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Tarja Haverinen perusti Fixatin 20 vuotta sitten: "Osaan nykyisin jo kunnioittaa omaa vapaa-aikaani"

Mänttäläisen Tarja Haverisen Parturi-kampaamo Fixat juhlii vuoden vaihtuessa 20-vuotista taivaltaan. Haverisen perustama Fixat aloitti toimintansa 1.1.1999. –Ostin liikkeen valmiina Niina Niemeltä , jolla oli ollut työharjoittelussa opintojeni aikana. Niina alkoi puhua liikkeensä myymisestä syksyllä 1998, kun itse olin suorittanut yrittäjäkurssin. Tuli niin hyvä tilaisuus omaan yritykseen, että päätin tarttua siihen, Haverinen muistelee. Parturi-Kampaamo Fixat toimi ensimmäiset 12 vuotta Ratakadulla Mäntässä. Ensimmäiset vuodet Haverinen työskenteli yksin, kunnes sai rinnalleen vuokratuoliyrittäjä Päivi Lemetyisen . Yrityksen tilat muutettiin vuonna 2010 nykyisiin tiloihin Seppälän Puistotien varrelle ja samalla yhtiömuotoa muutettiin siten, että Lemetyisestä tuli Haverisen yhtiökumppani. –Silloin meille tuli myös kaksi vuokratuoliyrittäjää lisää, koska uudet suuremmat tilat mahdollistivat sen, Haverinen kertoo. Nykyisin Haverisen kanssa Fixatissa työskentelee vuokratuolilla Jenniina Keskitalo . Haverinen kertoo, että he kahdeksan vuotta Fixatissa työskennellyt Henna Etelälahti vaihtoi lokakuussa alaa. –Jenniina aloitti tässä syksyllä. Hän on ollut meillä aiemmin harjoittelussa ja kyseli jo kesällä vuokratuolipaikkaa. Sovimme, että hän aloittaa syksyllä, ennen kuin edes tiesin Hennan suunnitelmista, Haverinen kertoo. Haverisen mukaan perustyö on pysynyt parturi-kampaamoalalla samana 20 vuoden aikana, vaikka tuotteet ja muoti vaihtuvat. Perustekniikat pysyvät samana. –Työ on ollut monipuolista ja asiakkaat tuovat työhön mielekkyyden. Työ pitää sisällään erilaisia haasteita, mutta paras voimavara on asiakkaiden kanssa käydyt keskustelut. Olen työn kautta löytänyt useita tuttuja ja jopa ystäviäkin, Haverinen sanoo. Parikymmentä vuotta hiusten parissa on mennyt Haverisen mukaan nopeasti. Hän sanoo, että osaa nykyisin jo kunnioittaa omaa vapaa-aikaansa ja nauttia siitä. Haverinen on hyvin kiitollinen puolisolleen, joka on hoitanut kodin ja lapsen hänen tehdessä pitkää päivää liikkeessään. –Enää en tee jatkuvasti pitkiä päiviä. Vapaa-aikaani vietän muun muassa lastenlasten kanssa, Haverinen toteaa. Parturi-kampaamo Fixat ja Haverinen eivät juhli vuoden alussa olevaa merkkipäivää, vaan se kuluu työn merkeissä.