Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Vaalikone

Välipäiväale

Oman onnellisuuden ostaminen ennen joulua oli taas huipussa. ”Joulu on kerran vuodessa vaan” laulettiin puhki ja lause antoi oikeuden tälle meille opetetulle ostohulluudelle. Jouluonnellisuuteen meni monia satoja, jos ei euroja niin ainakin hikipisaroita. Joulun tuoma onnellisuus kun tulee paketissa, ei välttämättä siinä joulupukin antamassa tonttukuvioiseen lahjapaperiin kääräistyssä, vaan kokonaisvaltaisessa paketissa. Siihen kuuluu perinteitä, ruokia, juomia, jälkiruokia, koristeita, tunnelmallisia valoja, jouluisia vaatteita, lahjoja, iloisia yllätyksiä ja paljon tunteita. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mitä lähemmin tuota pakettia haluaa tarkentaa ja kuinka tärkeäksi asiat kenellekin on muodostunut. Nyt kun olemme nauttineet kaikesta yltäkylläisyydestä ja hetken herrana olosta kuin pienet porsaat, havahdummekin siihen todellisuuteen, että se kaikki onkin jo alekorissa, punaisia lappuja täynnä. Puoli-ilmaiseksi lähtee samat tavarat ja ruoat mistä ilomielin maksoimme pari päivää aikaisemmin täyden hinnan. Mitä ihmettä meille, ketkä emme hyperventiloi uudesta legopaketista, sitten jäi käteen tästä lystistä? Onneksi ne kaikkein merkityksellisimmät asiat, tunteet ja kohtaamiset. En jaksa muistaa kuinka hienoa ruokaa söin vaan kenen kanssa sitä söin. En uskalla katsoa tililtä kuinka vähän tai paljon lasten lahjoihin meni rahaa, mutta muistan lopun ikäni sen ilon ja riemun kun toivelelu löytyi paketista. Muistiin jää myös ne asiat, mitä joillakin ei ollut antaa. Mieltä jää vaivaamaan esimerkiksi, jos sinulle tärkeillä ihmisillä ei ollutkaan antaa aikaa tai läsnäoloa. Niitä tärkeimpiä asioita et voi koskaan löytää alekorista. Alekorista et voi ostaa onnellisuutta, aikaa, rakkautta, ystävyyttä etkä edes kenenkään läsnäoloa. Hetken onnellisuutta voi ostaa materiaalina ja tuntuuhan se kivalta saada nauttia kauniista asioista. Oikea sisältä kumpuava onnellisuus ei ole kiinni materiasta vaan yhteydestä ja omien arvojen löytämisestä. "Alekorista et voi ostaa onnellisuutta, aikaa, rakkautta, ystävyyttä etkä edes kenenkään läsnäoloa."