Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Vaalikone

Tähden B-pojat Suomen kärjen kyydissä Kuortaneella

LENTOPALLO Kuortaneella pelasivat Pielaveden Sampo, Vammalan Lentopallo, Maskun Kataja sekä Parkkivuoren kasvatit, eli ikinuoren Rauli Salmijärven luotsaama Vilppulan Tähden joukkue. Ensimmäisessä koitoksessa Suomen rankingkärki Pielaveden Sampo puolusti ja torjui Tähdelle tappion 0–2 (13–25, 19–25). Toisessa ottelussa VaLePa oli koko ajan lievästi kuskin paikalla ja voitto Sastamalaan Tähden jäädessä molemmissa erissä 19 pisteeseen. Ennen kolmatta ottelua oli selvää, että ennakkosuosikit Pielavesi ja Vammala jatkavat A-poolissa, kun taas vastakkain asettuneet Maskun Kataja ja Tähti lähtevät seuraavalla kierroksella hakemaan vauhtia B-poolista, eli SM-sarjan sijoilta 5–8. Maskua vastaan Tähti pelasi perin eriskummallisen ottelun. Ensimmäisessä erässä Tähti jäi täysin telineisiin, eikä saanut peliään missään vaiheessa käyntiin. Rumat tappionumerot 10–25 erässä, jossa mikään ei onnistunut. Toinen erä oli sitten Tähden näytöstä aina tilanteeseen 23–13 saakka. Peli rullasi ja ensimmäisen erän tapahtumat toistuivat nyt peilikuvana. Sitten tapahtui täydellinen jäätyminen, kun miesten ykkössarjaa Turun Tovereiden kuusikossa pelaava Alexej Zhbankov asteli syöttöruutuun. Ei auttaneet vaihdot eikä nostoryhmityksen muutokset. Masku tuli rinnalle tilanteessa 23–23. Ensimmäisen eräpallon sai kuitenkin Tähti ja pääsi jopa hyökkäämään erävoittoa. Pallo ja erä kääntyivät kuitenkin lopulta Maskun Katajalle 26–28 ja näin länsirannikon pojat kuittasivat Vilppulassa edellisellä kierroksella Tähdelle kärsimänsä tappion. –Sellainen positiivinen asia tänään oli, että vaikka oma pelimme ei oikein kulkenut, pysyimme silti ajoittain kuitenkin hyvin vastustajien kyydissä. Antoi uskoa, että kun oma peli kulkee, niin haastetaan näitä kovia kyllä. Pitää kuitenkin muistaa, että vastassa olivat Suomen parhaat joukkueet. Kuusiston Tuomas oli positiivinen koko päivän ja on kehittynyt kukonaskelin. Muiden pelissä oli sekä huonot että hyvät vaiheet. Seuraavaksi haastetaan sitten vastustajat B-poolissa, tarinoi valmentaja Salmijärvi päivän päätteeksi. Kuortaneella pelasivat Eetu Ahonen, Juho Yläjärvi, Antti Periviita, Aapo Kolhinen, Tuomas Kopare, Henri Strengell, Eetu Lehtisaari, Tuomas Kuusisto, Severi Nieminen ja Joona Eteläsalo. Aleksi Lähteenmäki matkaili ulkomailla. Salmijärveä penkillä avittivat Pertti Strengell ja Reijo Poikonen.