Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ruoveden uusi kirkkoherra haluaa tuoda mukanaan luottamusta ja rauhallisuutta

Halu kantaa vastuuta seurakunnasta ja sen hyvinvoinnista sekä johtaa työyhteisöä toi tamperelaisen Tero Matilaisen Ruoveden uudeksi kirkkoherraksi. Tampereen Messukylän seurakunnan vastuupapin tehtävistä Ruovedelle siirtynyt Matilainen kertoo Ruoveden seurakuntaan hakemisen olleen hänelle henkilökohtainen arvovalinta. –Ruovedellä on pieni seurakuntayhteisö ja kaikki työntekijät tuntevat toisensa, mikä mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön. Näiden arvojen lisäksi myös Ruoveden luonto veti minua puoleensa. Ruoveden upeat retkeilymaisemat ovat minulle entuudestaan tuttuja, Matilainen kertoo. Matilainen on työskennellyt Tampereen seudulla vuodesta 2004 alkaen. Hän toimi kahdeksan vuotta Teiskon seurakunnassa kirkkoherrana, kunnes seurakuntien rakennemuutoksen yhteydessä vuonna 2014 Teisko liitettiin Messukylään. Liitoksen jälkeen Matilainen työskenteli Messukylän seurakunnassa vuoden 2018 loppuun asti, ennen Ruovedelle siirtymistään. –Minulla on läksiäiset Messukylässä tänään, loppiaisena, vaikka aloitinkin Ruovedellä jo 1. tammikuuta, Matilainen naurahtaa. Matilainen on ehtinyt ensimmäisen työviikkonsa aikana tutustumaan uuteen työyhteisöönsä ja kertoo vastaanoton Ruovedellä olleen lämmin ja ystävällinen. Hän kokee, että Ruovedellä halutaan katsoa puhtaalta pöydältä eteenpäin ja usko tulevaisuuteen on vahva, vaikka taloushaasteitakin on. –Minulle on tullut sellainen mielikuva, että Ruoveden seurakunta on sisukas ja sitkeä, vaikka onkin pieni. Meillä on paljon seurakuntalaisia ja luottamushenkilöitä, jotka ovat sitoutuneet vapaaehtoistoimintaan ja kantavat omalta osaltaan myös vastuusta seurakunnan toiminnasta, Matilainen toteaa. –Ruoveden seurakunta ei ole siis vain työntekijäkeskeinen yhteisö. Uusi kirkkoherra toivoo tuovansa tullessaan Ruovedelle lisää ihmisten välistä luottamusta. Hän toivoo, että pystyy omalla työtavallaan ja persoonallisuudellaan luomaan yhteisöllistä ilmapiiriä, luottamusta ja rauhallisuutta. Ruoveden seurakunnan ja Matilaisen haasteina tulevina vuosina ovat seurakunnan taloudellinen tilanne ja jäsenmäärän laskeminen. Suurimmat haasteet liittyvät työikäisten ja lapsiperheiden mukaan saamisessa. Matilaisen mukaan Ruovedellä nämä kehittämistarpeet on jo tunnistettu ja kirjattu seurakunnan strategiaan. –Strategia mainitsee nimenomaan tavoitteena toisaalta hyvinvoivan työyhteisön. Ja toisaalta tavoitteeksi asetetaan seurakunta, johon halutaan kuulua. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteisössä sitä, että miten jumalanpalveluksista saadaan kiinnostavia ja ihmisiä houkuttelevia, ja miten yhteisöstä saadaan sellainen, johon ehdottomasti halutaan kuulua. Toimiva yhteisö on meidän ykköstavoitteemme, Matilainen kuvailee. Matilainen haluaa myös madaltaa kynnystä ja tehdä Ruoveden seurakunnan työntekijöistä entistä helpommin lähestyttäviä. Matilaisen mukaan kaupunkiseurakunnissa kynnys on jo madaltanut ja ihmiset uskaltavat lähestyä seurakunnan työntekijöitä aiempaa herkemmin. –Tulkaa rohkeasti juttelemaan minulle ja muille työntekijöillemme. On mukava kuulla, miten Ruovedellä menee ja mitä teille kuuluu. Ei tarvitse olla valmiina kysymystä mietittynä vaan minulle voi tulla juttelemaan ihan muuten vain, Matilainen rohkaisee. Matilainen liputtaa myös seurakuntien alueellisen yhteistyön puolesta ja uskoo lähialueen seurakuntien välillä tehtävän yhteistyötä myös tulevaisuudessa.