Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tähti kaatui taistellen Tampereella

LENTOPALLO Tähden naiset matkasivat kevätkauden ensimmäiseen vieraspeliin Kaukajärven vapaa-aikatalolle, jossa vastassa oli ennakkoon kivikovaksi joukkueeksi tiedetty Aitolahden Riento. Mainittakoon, että kotijoukkueen pöytäkirjaan merkityiltä pelaajilta löytyy liigataustaa yhteensä 970 ottelun verran. Ottelu alkoi Tähden osalta hermostuneesti. Riento puolusti lähes kaikki Tähden hyökkäykset, ja tappoi palloa vierasjoukkueen kenttään huikealla prosentilla. Tappioasemassa 6–21 Tähti heräsi peliin mukaan, ja erän loppu mentiin tasatahtia. Erävoitto olisi vaatinut maailmanluokan loppukiriä, mutta sellaista ei tällä kertaa nähty ja erä Riennon nimiin. Toisessa erässä Tähti sai pelivaihteen kunnolla päälle. Hyökkäyspeli piristyi ja puolustuspeli parani huomattavasti. Riento sai tutustua myös Tähden torjuntaan neljään otteeseen. Hakkuri Ada Arosen johdolla vierasjoukkue taisteli tosissaan erävoitosta aina tilanteeseen 20–20 saakka, mutta sitten nähtiin mikä on kokemuksen merkitys tiukoissa paikoissa. Viisi seuraavaa pistettä ja erävoitto menivät Riennolle. Kolmas erä sai Tähden kannalta katastrofaalisen alun. Läpi ottelun hienosti toiminut vastaanotto hajosi, ja Riento paineli seitsemän pisteen johtoon. Peli kuitenkin tasoittui, mutta Tähti ei saanut kurottua vastustajan etumatkaa kiinni. Erän loppupuolella vierasjoukkue aloitti komean kirin, ja tasoittikin tilanteeksi vielä 22–22. Ratkaisun paikassa kokemus näytteli jälleen pääosaa. Tähti teki minkä pystyi, mutta onnikaan ei ollut enää myötä. Lopputuloksena oli yläjatkosarjan toinen tappio lukemin 0–3 (11–25, 20–25, 22–25). Tähden tilastokärkinä tehoilivat Ada Aronen (12/+11), Emilia Valaranta (10/+2) ja Jenni Uuttera (5/+4). Ratkaiseva ero joukkueiden välillä oli hyökkäyspeli Riennon voittaessa kyseiset pisteet 45–21. –Ensimmäisessä erässä vähän kunnioitettiin vastustajaa liikaa. Pari seuraavaa erää oltiin hyviä, mutta Riento oli juuri sen verran parempi kuin taululla näkyy. Vastaanottopeli oli meiltä tänään tosi hyvää, ja torjuntakin piti mukavasti. Hyökättiin myös hyvin, mutta vastustajan puolustuspeli oli loistavaa. Jos toisen ja kolmannen erän meininki saadaan vietyä seuraaviin peleihin, niin pärjätään hyvin tulevaisuudessa, analysoi Tähden päävalmentaja Valtteri Jääskeläinen . Tähden naiset suuntaavat seuraavaksi vierasotteluun Kuopioon tulevana sunnuntaina. Naisten seuraava kotiottelu pelataan Parkkivuoressa 27.1. ja silloin vieraaksi saapuu Oriveden Ponnistus. A-tyttöjen kausi jatkuu Helsingissä D-pooliturnauksella 26.1.