Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Performanssissa oppii aina uutta

Lontoossa asuva Hollie Miller (s. 1988) suoritti taiteen maisterin tutkinnon vuonna 2016 (Royal College of Art). Opintojen pääsuuntaus oli performanssi. Sitä ennen hän oli jo harrastanut ja opiskellut nykytanssia. Hän operoi myös videon, valokuvan ja kuvanveiston kautta. –Kehollinen ja fyysinen tekeminen on minulle ominaista, ja se on myös tekemäni taiteen ulkoinen piirre. Teen performansseja livenä, mutta kuvaan niitä myös videolle. Serlachius-residenssiin Millerin houkutteli muun muassa juuri sulkeutunut Elina Brotheruksen näyttely museoissa. Hänelle järjestyi mahdollisuus tavata Brotherus pikaisesti. –Se oli hyvä näyttely. Siinä oli paljon mukana sitä, mitä itsekin teen. Performanssi ja tanssi oli yhdistetty videoon ja valokuvaan, ja koko näyttelyä lävisti kysymys naisen kehollisuudesta. Brotheruksen näyttelyä taustoittava Fluxus-ryhmä ei niin paljon kiinnosta Milleriä, mutta esimerkiksi dadasta hän on kiinnostunut. –Dadan ajatus sattumasta ja epäjärjestyksestä kiehtoo minua. Vaikka nykyään olen ruvennut myös suunnittelemaan performanssejani, teen niitä myös spontaanisti. Millerin fyysinen tekeminen on pienieleistä. Joka kerta tehdessään performanssia hän kokee oppivansa itsestään jotain uutta. Näin fyysisestä muodostuu metafyysistä ja asioiden olemukset avautuvat hiljaa. Hän näkee, että yllätykset kuuluvat olennaisesti taiteeseen. Vähitellen tuntematon avautuu kehon sisältä, ja yllätyksiltäkään ei voi välttyä. Niistä hän pitää. –Minulle performanssi ei ole esiintymistä, se ei ole teatteria. Enemmän siinä voi olla elokuvallisia elementtejä, ja tanssin vaikutus on vahva. Toivon, että tietoisuus omasta kehosta – ja sitä kautta omasta mielestä – kasvaa. Toivon saavani samalla tavalla yhteyden myös katsojiin. Millerin taide on kokeellista. Hän voi ottaa teoksiinsa vaikka perinteisen maiseman mukaan, mutta ei niin kuin esimerkiksi klassinen maalaus sen tekee. Se tarttuu performanssiin tai installaatioon jotenkin käsitteellisellä tasolla. –Kehoni on minulle tekotapa, se on väistämättä intiimi. Jos käytän esimerkiksi veistoksia installaatiossani, ne ovat suhteessa kehooni. Tai jos teen performanssia jossain maisemassa, pyrin siihen, että maisema sulautuu minuun, ja syntyy tunnemaisema. Paitsi fyysinen taiteilija, Hollie Miller on myös feministinen taiteilija. Hän on tietoinen historiasta, joka sisältää naisen kehon kuvallistamista ja käyttöä esimerkiksi kaupallisissa yhteyksissä. Siksi oman kehon haltuunotto on tärkeää. –Vaikka tiedostan näitä asioita, en koe olevani varsinaisesti poliittinen tekijä. Yksi taiteilija, joka on vaikuttanut minuun, on amerikkalainen Judy Chicago (s. 1939). Chicago on feministitaiteilija, joka on uransa aikana ottanut voimakkaasti kantaa naisen asemaan. Hän on myös taidekasvattaja sekä kirjoittaja. Mäntässä Miller on polkenut pyörällä ja ihmetellyt lunta. Hän on ensimmäistä kertaa Suomessa, ja on nauttinut residenssivierailustaan. Kaupungista on tarttunut videomateriaalia mukaan. –Kuvaamani aineisto siirtyy varmasti jossain muodossa taiteeseeni myöhemmin. Se voi kestää hieman, koska työskentelen itseni kanssa. Tiedän, että kiirehtiä ei kannata ja itseään on kuunneltava. Ehkä sieltä tulee niitä yllätyksiä Mäntästä joskus sen jälkeen, kun hän jatkaa matkaansa Keski-Euroopan suuntaan tämän kuun lopussa.