Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Leffa-arvio: Päivänliljojen kasvattamisesta meksikolaisen huumekartellin kuskiksi

The Mule (2018) on kertomus hyväntahtoisen vaarin matkasta huumekuskiksi. Elokuvan pääroolissa on pitkän elokuvauran tehnyt Clint Eastwood , joka on myös ohjannut ja tuottanut elokuvan. Muissa merkittävissä rooleissa näyttelevät Bradley Cooper , Laurence Fishburne , Michael Peña , Dianne Wiest sekä Andy Garcia , joille ei kuitenkaan anneta paljoa tilaa loistaa. Käsikirjoituksesta vastaa Nick Shenck . The Mulen trailerit saavat elokuvan vaikuttamaan jännittävältä trilleriltä, mutta sitä se ei ikävä kyllä ole. Elokuva tuntuu katsojasta liian pitkältä sen huumeiden salakuljetuskohtauksia toistavaan tapahtumasisältöön verrattuna. Eastwood on kuitenkin onnistunut elokuvassaan tuomaan eri tunnelmat esiin ja sen voisi luokitella draamaelokuvaksi. Elokuvan voisi sanoa perustuvan tositapahtumiin, tai ainakin inspiroituneen niistä, sillä sen juoni perustuu The New York Timesin raportoimaan rikostapaukseen There’s a True Story Behind ‘The Mule’:The Sinaloa Cartel's 90-Year Old Drug Mule, jossa kerrottiin 87-vuotiaan päivänliljojen kasvattajan jääneen kiinni autossaan 104 kiloa kokaiinia meksikolaiselle huumekartellille. Niin on tässäkin elokuvassa. Nyt 88-vuotias Eastwood esittää ikäistään Earl Stonea, joka viljelee päivänliljoja ja koittaa pelastaa perhesuhteensa ja pankkitilinsä. Earl on hyväntahtoinen ja sympaattinen, eikä ole eläessään saanut yhtäkään sakkoa autoillessaan – siis juuri sopiva huumekuriirin hommaan. Eikä kukaan osaisi epäillä vaaria huumekuriiriksi. Eastwoodin hahmo on hieman hönö vaari, joka ei tiedä n-sanan olevan haukkumasana. Myöskin seksuaalivähemmistöjä halveksitaan. Näiden voi ajatella menevän vanhan valkoisen vaarin tietämättömyyden piikkiin, vaikka tyylikästä se ei missään nimessä ole. Eastwood onnistuu roolissaan hyvin, ja on mielenkiintoista katsoa häntä erilaisessa roolissa kuin lännenelokuvien hurjapäänä. Tapahtumat sijoittuvat Texasin osavaltioon, jossa kohtaukset huumeiden salakuljetusajoista vievätkin katsojan takaisin Eastwoodin tähdittämiin lännenelokuvien tunnelmiin. Earl kuuntelee pääosin leppoisilla autiomaan salakuljetusmatkoillaan Dean Martinin ja Willie Nelsonin klassikkokappaleita, jotka vievät vuosikymmeniä taaksepäin luomassaan tunnelmassa. Elokuva on pääosin Earlin kuljetusajoa ja poliisien ihmettelyä siitä, kuka ihme tämä ”Tata” on. Elokuvan lopun tapahtumat kuitenkin koskettavat katsojaa, eikä elokuva ole pelkkää tylsyyttä. Eastwoodin hämmästyttävää ammattitaitoa on nautinnollista katsella.