Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Laulava hoitaja haastaa katsojan, mutta myös viihdyttää

J+J Teatterin uusin näytelmä, Laulava hoitaja , haastaa katsojan miettimään vanhustenhoidon nykytilaa, ja se lienee tarkoituskin. Harrastajanäyttelijät onnistuvat rooleissaan erittäin hyvin, varsinkin lauluissa, mutta ehkä jopa suurin osa kiitoksista täytyy osoittaa näytelmän kirjoittajalle ja ohjaajalle Risto Hakolalle . Hakola on kirjoittanut näytelmän, jolla on selvä tendenssi, mutta hän osaa myös käyttää tekstiä mainiosti. Välillä haluaisi painaa mieleen tarkemminkin näyttelijöiden vuorosanoja, siksi vauhdikasta sanailottelua on toinen toistaan seuraavien tapahtumien lomassa. Esimerkiksi "virkeästi vittuileva työyhteisö" avittaa hoitajan viihtymistä. Joitakin suorasanainen teksti voi ehkä hieman häiritä, mutta oletan tekstin olevan juuri sellaista, mitä hoitoalan arjessa käytetään. Hakola on kirjoittanut roolit tuntemilleen henkilöille. Hän tietää, kuka pärjää lauluroolissa ja luultavasti hän tuntee oman porukkansa niin, että hän on osannut koostaa myös näytelmän henkilöhahmot uskottaviksi ja jopa yleisöön vetoaviksi. Näytelmä kertoo hoitajan näkökulmasta, millaista on vanhusten ja dementikkojen hoitokodissa. Päähenkilönä oleva hoitaja Mari ( Marjut Manninen ) on vaihdevuosi-ikäinen, latinon psyyken omaava, mutta erittäin herkkä ihminen, joka elää käytännössä vain työlleen. Ja hän itse asiassa välittää aidosti hoidettavistaan. Häntä peilaavat toinen lähihoitaja Kirsi ( Kaisa Rantala ) ja lähihoitajaopiskelija Piritta ( Saara Koskinen ). Kirsi on rempseä, suorasanainen hoitaja, joka "napsauttaa" itsensä kovaksi töissä ja kun lähtee kotiin, hän napsauttaa itsensä taas empaattiseksi. Lähihoitajaopiskelija Piritta on taas nuori idealisti, joka haluaa ryhtyä hoitajaksi. Lähes roiston roolissa on johtava hoitaja Susanna ( Teija Sneck ) edustaa sitä valitettavaa realismia, mitä vanhustenhoidossa on. Toinen ikävä ihminen on omaisia edustava Kati ( Miia-Maria Könkkölä ). Näytelmä on kudelma kipeää realismia sekä elämään ja ihmissuhteisiin aina liittyvää iloa. Samalla se näytelmän keinoin muistuttaa meille katsojille, Tolstoin ajatuksin, mikä on ihminen ja mikä on ihmisen, eli meistä kunkin, tehtävä maan päällä. Mainioita, ja helposti tunnettavia, tyyppejä edustavat niin hoidettavat "huru-ukot" Eero ( Pentti Ruukki ), Oiva ( Pentti Ilomäki ), Pekka ( Seppo Väänänen ) ja Antti ( Tani Lindroos ) sekä dementoitunut Liisi ( Aija Heino ). He järjestävät yleisölle katsottavaa myös "siinä sivussa". Eli kun jotain tapahtuu, nämä sivulla olevat näyttelijät touhuavat jotain omiaan. Lauluosuudet ovat mieliinjääviä ja ne osoittavat kuinka tärkeää musiikki on varsinkin vanhuksille ja dementoituneille. Harvoin harrastajanäyttelijöiltä kuulee yhtä mainioita esityksiä. Musiikki on tuttua, mukana on paljon Beatlesia ja muitakin ikivihreitä kappaleita. Upeaa oli ensi-iltayleisön yltyminen spontaaneihin suosionosoituksiin, kun näyttelijät lauloivat tutun Hassisen koneen Rappiolla - kappaleen sävelillä "Robopolla on hyvä olla..." Lauluroolit menivät hyvin, ainoa mihin kiinnitti huomiota, oli lääkäri Tuomo ( Jouni Leppikorpi ), joka olisi voinut laulaa reippaammin. Hänellä tuntuisi ääni siihen riittävän, mutta ehkä ensi-iltana ei hänkään tohtinut vielä antaa parastaan. Laulavasta hoitajasta jäi aiheen ankaruudesta huolimatta hyvä mieli, mutta silti oli kotimatkalla pakko pohtia sitä, miten dementikko-osasto on meille monista välivarasto ennen lopullista sijoituspaikkaa. Siksi olisi poliitikkojenkin hyvä miettiä, mihin rahaa suunnataan. Hoitaja-Marin sanoin: Kun vaalit lähestyvät, vanhusten ulkoiluttajia riittää ihan oksetukseen asti. Seija Halme