Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Valo voitti kotonaan Vihniön

FUTSAL Mäntän Valon futsalin edustusjoukkue voitti sunnuntaina Mäntän koulukeskuksen salissa pelatussa kotiottelussa FC Vihniön numeroin %5–3 ja siirtyi samalla sarjataulukossa tämän edelle viidenneksi. Molemmilla joukkueilla on takanaan yhtä monta pelattua ottelua ja saman verran sarjapisteitä. Otteluita on takana yhdeksän ja sarjapisteitä 12. Ennen sunnuntain ottelua Valo oli FC Vihniön takana yhdeksällä pisteellä. Sarjaa johtaa Fenix FT, joka on kerännyt yhdeksästä ottelusta 22 pistettä. Kakkosena tulee KaVo 18. pistettä ja kolmannelta sijalta löytyy ACE/2 samalla pistemäärällä. Sarjan viimeiseltä sijalta seitsemäntenä löytyy Exodus, joka on edelleen pisteittä yhdeksän pelatun ottelun jälkeen. Itse ottelu oli aika väritön ja vailla sen suurempia tunteita. FC Vihniö oli saapunut Mänttään lähes pienimmällä mahdollisella miehityksellä. Sillä oli koko pelin ajan käytössään ainoastaan kaksi vaihtomiestä, mutta eipä tuo itse peliä näyttänyt pahemmin häiritsevän. Miehet jaksoivat painaa hyvin kaksi erää, vaikka erätaukokin oli huomattavasti tavallista lyhyempi. Lopputulokseen pieni miehitys tuskin vaikutti millään tavalla. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli enimmäkseen pallon siirtelyä päästä toiseen, mutta jokusen kerran varsinkin ottelun alussa nähtiin upeita yksilösuorituksia, joista syntyi myös maaleja. Jo pari minuuttia aloituksen jälkeen FC Vihniön Kalle Salminen maalasi yhteen–nollaan. Valon Mahdi Moradi kuittasi vain minuuttia myöhemmin ja pari minuuttia siitä Valon Tino Puronaho teki lukemiksi kaksi–yksi. Kahdentoista minuutin kohdalla FC Vihniön Kalle Salminen tasoitti lukemat kahteen–kahteen. Tämän jälkeen molemmat joukkueet maalasivat ensimmäisellä jaksolla vielä kertaalleen. Valon osumasta vastasi Joonas Raitanen j a FC Vihniön Lauri Päivärinta . Pelin toinen jakso oli pelillisesti ensimmäistä vauhdikkaampi, mutta ainoastaan Valolla onnistui maalien tekeminen. Niistä vastasivat Vesa Rantanen ja Albert Luukko . FC Vihniön toisen jakson ainoa tilastomerkintä oli Mikko Papusen saama varoitus.