Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

KPK:lle voitto ja tappio viikonlopun vierastuplasta

JÄÄKIEKKO Koillis-Pirkan Kiekon edustus urakoi viikonloppuna kaksi vieraspeliä, joista tuloksena oli voitto ja tappio. Lauantaina KPK kohtasi Ikurin Vireen. Ennakkoasetelmat olivat selvät ja Ikurin vahvat hyökkäyskentälliset herättivät kunnioitusta KPK:n leirissä. Valmentaja Kimmo Penttisen pelikirjasta haettiin uutta pelityyliä, joka huolellisesti toteutettuna tuotti hedelmää ja jätti Ikurin täysin aseettomaksi KPK:n voittaessa pelin suvereenisti 2–7. Sunnuntaina vastassa oli sarjan kärkijoukkue, Kangasalan Kisa-Eagles. Edeltävän päivän hyvä peli oli tuoreessa muistissa ja samaa pelitaktiikkaa lähdettiin toteuttamaan myös sunnuntaina. Peli osoittautui heti alkuminuuteilla erittäin hankalaksi. KPK sortui jäähyihin ja peli oli rikkonaista. Kotijoukkue sinetöi 8–5 voittonsa tyhjään maaliin. –Pystymme kaatamaan jokainen joukkue, kun vaan karsitaan huolimattomat virheet minimiin ja pelataan nöyrästi puolustuksen kautta. Joukkue toimii tällä hetkellä kuin hyvin öljytty moottori ja mahtava tunne, kun joukkueessa on henki kohdallaan ja jokainen tekee töitä joukkueen eteen. Joukkueesta löytyy ratkaisuvoimaa joka kentästä. Puolustus, sekä erityisesti veskarit ovat antaneet meille aina mahdollisuuden voittaa. Luottavaisin mielin uskon, että pystymme parantamaan vielä peliä ja pudotuspeleihin mennessä pystymme pelaamaan ehjiä pelejä alusta loppuun, toteaa joukkueen kapteeni Tuomas Juselius . KPK:n edustuksen pelit jatkuvat kahden pelin viikonlopulla. Lauantaina 26.1. KPK saa vastaansa Kisa-Eaglesin kotiyleisön edessä ja Su 27.1. KPK matkaa HiHon vieraaksi Tampereelle. Tehopisteet: Atro Leppänen 3+1, Matias Huhtala 2+1, Joonas Hautala 1+0, Jani Leinonen 1+0, Joni Ruohomäki 0+5, Keijo Sillanpää 0+2 ja Eetu Selkee 0+1. Maalivahtien torjunnat: KPK Niko Karttila 34, IK-VI Emil Asp 9 ja Kimmo Saarni 17. Rangaistuksia ei ottelussa jaettu yhtään. Tehopisteet: Jani Leinonen 1+2, Tuomas Juselius 1+1, Keijo Sillanpää 1+0, Atro Leppänen 1+0, Joni Ruohomäki 1+0 ja Arttu Ilomäki 0+1. Maalivahtien torjunnat: KPK Niko Karttila 32, Kisa-Eagles Ville Nieminen 10 ja Vili Virta 24. Rangaistukset: KPK 12 minuuttia, Kisa-Eagles 6 minuuttia.