Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Poikkeuksellinen ja uhkarohkea alkusammutus pelasti konehallin Juupajoella – Lannistumaton sammuttaja tyhjensi palopesäkkeeseen yhdeksän sammutinta

Sinnikäs alkusammuttaja esti tulipalon leviämisen Juupajoen Kokkilantiellä torstai-iltana. Noin 300 neliömetrin suuruisessa konehallissa polttoainekäyttöinen lämmitin oli sytyttänyt lähellä olleen irtonaisen renkaan tuleen. Tulipalo oli sen verran raju, että hallin sisäpinnat nokeentuivat kauttaaltaan, ja esimerkiksi kattovalaisimet olivat jo alkaneet sulaa. Palo ei kuitenkaan levinnyt, mistä pelastuslaitos kiittää alkusammutuksen tehnyttä henkilöä. Palopaikkaan oli tyhjennetty yhteensä yhdeksän sammutinta. –En tiedä olenko koskaan nähnyt, että näin monta sammutinta olisi käytetty, päivystävä palomestari Ville Vahala kertoo. Pelastuslaitoksen tiedotteessa alkusammutusta kuvattiin määreillä "ansiokas" sekä "jopa uhkarohkea". Jos palo olisi levinnyt vapaasti, se olisi konehallin lisäksi voinut levitä lähellä oleviin rakennuksiin. Pelastuslaitos arvioi, että hallin rakenteet säilyivät hyvässä kunnossa. Paikalle jäi vielä vähäksi aikaa yksi pelastuslaitoksen yksikkö tarkkailemaan tilannetta.