Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Jättirekkoja saatetaan vielä nähdä Mänttä-Vilppulan katukuvassa

Valtioneuvoston 21. tammikuuta voimaan tulleen asetuksen mukaan High Capacity Transport (HCT) -ajoneuvoyhdistelmät eli niin sanotut jättirekat ovat muuttuneet sallituiksi Suomessa. Uusien ajoneuvojen arvioidaan vähentävän kuorma-autoliikenteen polttoaineenkulutusta, päästöjä ja henkilöstökuluja, koska kuormatilaa voidaan hyödyntää aiempaa tehokkaammin. Myös kuljetuskapasiteetin kasvaminen vaikuttaa näihin arvioihin suotuisasti. Suurin kuormatilan pituus kasvaa 21,42 metristä 29,24 metriin. Se tarkoittaa, että pisimmillään ajoneuvoyhdistelmän ulkoinen mitta voi olla 34,5 metriä. Kokeiluja erikoispitkillä jättirekoilla on tehty vuodesta 2013. Voi tulla ajankohtaiseksi Kinnaskoski Oy:n vientipäällikön Joonas Nenosen mukaan asia on ajankohtainen myös Mänttä-Vilppulassa. –On mahdollista, että uusia pidempiä ja raskaampia ajoneuvoja tullaan käyttämään meidänkin kuljetuksissamme. Siitä koituisi hyötyjä satamiin suuntautuvaan konttiliikenteeseen, Nenonen arvelee. Kaluston mittojen kasvattamisesta on merkittävää hyötyä erityisesti merikonttien kuljetuksessa, kappaletavaraliikenteessä sekä elintarvikekuljetuksissa. Myös Nenonen vahvistaa asian: –Siinä, missä on aiemmin saatu yksi kontti satamasta pihaan yhdellä perinteisellä puoliperävaunuyhdistelmällä, uuden asetuksen mukaan jättirekkaan mahtuu kaksi konttia. Nenosen mukaan on pitkälti kiinni liikennöitsijöistä, miten järeää kalustoa on saatavilla ja millä hinnoilla. –Oletuksena on, että käyttökustannukset olisivat kuitenkin edullisemmat yhdellä HCT-rekalla kuin kahdella erillisellä. Myös ympäristösäästöt tulisivat otetuksi huomioon. Liikennettä biotehtaalta Metsä Tissuella uuden mittaisten ajoneuvoyhdistelmien käyttö on vielä ollut melko vähäistä. –Meille tulee sellua HCT-rekalla lähinnä Äänekoskelta biotuotetehtaalta. Lisäksi ajankohtaiseksi voi tulla yksittäisiä kuljetuksia joidenkin tuotteiden osalta. Järeämmät ajoneuvoyhdistelmät tulevat kuitenkin lisääntymään tulevaisuudessa, Mäntän tehtaan tehtaanjohtaja Kari Karttunen toteaa. Pääteillä on joitakin liittymiä, joissa pidempien ajoneuvojen kääntyvyys ei ole riittävä HCT-ajoneuvoyhdistelmälle. Kokonaisuus vaatii enemmän tilaa myös lastaus- ja purkupaikoissa. –Tämä pitää ottaa huomioon muun muassa lastaussillan suunnittelussa, Karttunen sanoo. Kaupunkien katuverkko soveltuu pidemmille ajoneuvoyhdistelmille vain osittain. Toisaalta raskaalla kalustolla ajetaan enimmäkseen päätieverkossa ja satamiin ja terminaaleihin johtavilla katuosuuksilla. Lähde: Autotuojat ja -teollisuus ry