Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Harrastuksesta sirkusammattiin

Kuluneiden 27 vuoden aikana Mäntän Nuorisosirkuksessa on sirkuksen perustaitoja opetellut satoja lapsia ja nuoria. Mutta ani harva taitavimmistakaan harrastajista on opiskellut sirkusartistiksi. Koko nuoruutensa Mäntän sirkuksessa pyörinyt Sari Mäkelä on yksi harvoista. Hän opiskeli alaa Espanjan ja Ranskan sirkuskouluissa ja tekee sirkusartistin töitä pääasiassa Keski-Euroopan maissa. Sirkustaiteen perustutkinnon ja sirkusartistin ammatin voi kuitenkin hankkia myös kotimaassa. Tarjolla on Turun ammattikorkeakoulun teatteri-ilmaisun nelivuotinen sirkuslinja ja Lahdessa Koulutuskeskus Salpauksen kolmivuotinen sirkuskoulutus. Molempiin voi hakea yhteishaussa. Lahdessa yhteishaku sirkusalalle on seuraavan kerran avoinna ensi vuonna, Turkuun haetaan maalis-huhtikuussa. Autere-opiston ja Mäntän Nuorisosirkuksen koululaisryhmissä käy joka kuukausi vieraileva ohjaaja. Tammikuun vierailevana ohjaajana oli viime vuonna sirkusartistin perustutkinnon suorittanut nuorallatanssija Sini Napari Lappeenrannasta. Napari aloitti sirkusharrastuksen 6-vuotiaana nuorisosirkus Tuikussa, josta myöhemmin tuli Taidekoulu Estradin sirkuslinja. Naparin harrastus jatkui lukion loppuun saakka, yhteensä 12 vuotta. Ylioppilastutkinnon jälkeen suunta oli selvä, hän halusi Lahden Salpaukseen opiskelemaan sen tasokkaan opetuksen vuoksi. Hyvin valmistautuneena hän onnistui pääsemään ensimmäisellä yrittämällä kuten kaksi muutakin lappeenrantalaista. Nämä kaksi olivat Oskari Jauhiainen ja Anselmi Kaisanlahti , jotka kuuluivat Sirkus Finlandian viime kevään näytösten huimapäisiin sirkustaiteilijoihin. Pääsykokeet Lahden sirkuslinjalle ovat kolmipäiväiset. Niihin voi hakea peruskoulun ja lukion jälkeen. Naparin mukaan lukio korvasi paljon yleissivistäviä opintoja, jolloin jäi enemmän aikaa itse sirkukselle. Ovet ovat Salpauksessa avoinna myös ulkomaalaisille sekä turvapaikanhakijoille oleskeluluvan saamisesta riippumatta. –Koepäivinä testataan muun muassa lihaskuntoa, liikkuvuutta, kestävyyttä ja taitoja eri sirkuslajeissa. Hakijat esittävät opettajille kolmen minuutin sirkusnumeron itselleen vahvimmassa lajissa. Itse tein sooloni tiukalla nuoralla, joka herkkänä lajina kiehtoo minua erityisesti, Napari kertoo. Naparin työ on juuri nyt pääasiassa sirkusharrastajien ohjaamista eri paikkakunnilla. Lahden koulutuksen jälkeen hän lisäsi ammattitaitoansa käymällä Suomen Nuorisosirkusliiton pedagogisen ohjaajakoulutuksen. Esiintyminen kulkee kuitenkin koko ajan muun työn rinnalla. Tällä hetkellä Napari valmistelee muun muassa jonglööriystävänsä Kanerva Keskisen kanssa nuoralle omaa 45 minuutin sirkusesitystä, jonka työnimenä on Kiljaisee ennen kuin tipahtaa. Esityksessä yhdistetään nuorallatanssia ja rengasjongleerausta. Syksyllä nähdään mitä nuorallatanssija ja jonglööri yhdessä saavat aikaan.