Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Yleisö äänesti kultaisen huilistin Vilppulasta voittoon

Vilppulassa osan vuodesta asuva kansainvälinen huilutaiteilija Sami Junnonen on saanut arvokkaan tunnustuksen. Hänen levynsä valittiin Yleisradion Vuoden levy 2018 -yleisöäänestyksen voittajaksi. Palkitulla levyllä Junnonen soittaa Chamber Domaine -yhtyeen jousisoittajien kanssa Mozartin huilukvartetot. Levyn julkaisija on Resonus Classics. Junnonen oli ehdolla Vuoden levyksi ensimmäistä kertaa. Hänet kuuden parhaan joukkoon valitsi esiraati. Yleisradion Vuoden levy 2018 -kunniakirjan saa Alba Recordsin Earthly Angels . Levy sisältää 1600-luvun musiikkia nunnaluostareista. Vuoden levy -kunniakirja on Yle Kulttuurin ja viihteen tunnustus levylle, jolla on kantavuutta suomalaisen esittävän tai luovan säveltaiteen edistämisessä. Kunniakirjalla palkitaan äänitteen esiintyjät ja tuottajat.