Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vanhat tanssivat perjantaina kahdesti – Iltajuhla on tarkoitettu omaisille ja läheisille rajallisen tilan vuoksi

Perjantai on kohokohta Mäntän lukion toisen luokan opiskelijoille. Vanhojatansseja pyörähdellään liikuntasalilla. Kello 10 esitys on tarkoitettu koulun oppilaille ja henkilökunnalle sekä vieraille ammattikoulusta. Iltatilaisuus kello 18 on tarkoitettu pääasiassa tanssijoiden omaisille ja muille läheisille, koska liikuntasalin tila on rajallinen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tiistaina harjoiteltiin tiiviisti tanssiohjelmaa juontajien kanssa ja liikunnanopettaja Päivi Mäenpään johdolla. Tytöt olivat juhla-asuissaan, ja pojat vielä siviilivaatteissa. Toki pojat ottivat juhlakenkiin tuntumaa pyöritellessään kaunottaria tanssien käänteissä. Vanhat tanssit ovat tyttöjen pukujuhlaa, mutta kyllä pojatkin näyttäviä ovat tummissa puvuissaan ja lankatuissa kengissään. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tanssien järjestelytoimikuntaa vetänyt Janina Norojärvi kertoo, että hän halusi iltapuvukseen tummanpunaisen, ei mitään hempeää luomusta. Valmispuvun lisäksi valmistautumiseen kuuluu kampaamossa käynti. Meikin Norojärvi tekee itse. Maria Mashalella on paljetein koristeltu tummansininen iltapuku. –Hihat olivat aluksi pitkät, mutta niitä piti lyhentää paremman istuvuuden vuoksi. Mashalen parina tanssiin ammattikoululainen Toni Viita-aho . Vahvistusten vuoksi tytöillä on poikapartnerit. –Olin kuullut, että vanhojentanssit ovat hauska kokemus. Treeneissä on ollut hauskaa, vaikka alussa tanssien opettelussa oli vaikeuksia, Viita-aho kertoo.