Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Helvetinjärven kansallispuiston viereen on suunnitteilla lasi-igluja, luontokeskus ja karavaanialue

Helvetinjärven kansallispuiston lähialue on saanut uuden kehittämissuunnitelman. Ruoveden kunta haki ideoita Kankimäen alueen kehittämiseen kilpailulla, johon sai osallistua kuka vain. Kunnan elinvoimalautakunnan puuhaama kilpailu käytiin viime vuoden lopulla ja voittajaehdotus valittiin tammikuussa 2019. Ideakilpailun voitti ylöjärveläisen Tommi Tapion tekemä aluesuunnitelma, joka pitää sisällään muun muassa luontokeskuksen, fatbike rentin, lasi-iglut, karavaani- ja telttailualueen sekä riippukeinuparkin. Tapion suunnitteleman alueen uuden toiminnot keskittyvät nykyisen, jo olemassa olevan kiinteistön ja parkkialueiden läheisyyteen. Suunniteltava alue ei pidä sisällään kansallispuiston aluetta, vaan käsittää puiston viereisen metsäalueen. Keskeinen idea on metsäisyys Tapio kertoo Ruovesi-lehden ( 30.1.2019 ) haastattelussa, että hänen suunnitelmassaan keskeinen idea oli alueen säilyttäminen mahdollisimman metsäisenä, jotta tuntuma maastossa olemiseen säilyy, vaikka oikeasti onkin aivan palvelujen vieressä. Tapio huomioi suunnitelmassaan erilaiset matkailijat ja heidän toiveensa. Hän kertoo Ruovesi-lehdessä, että pohti aluetta ja suunnitelmaansa kauempaa tulevan, paikallisen ja ulkomaalaisen matkailijan näkökulmasta. Hän halusi tarjota kaikille jotakin. Ideoita suunnitelmaansa Tapio jalosti omien kokemuksiensa kautta muun muassa Lapin matkailukeskuksista, joissa itse on käynyt. Helvetinkolun vahvuutena Tapio näkee sen hyvän saavutettavuuden sekä sijainnin suhteellisen etelässä. Ruoveden kunnan elinvoimalautakunnan nimeämä työryhmä näki Tapion ideat hyväksi lähtökohdaksi ja ennen kaikkea toteuttamiskelpoisiksi alueen kehittämissuunnitelman kannalta. Työryhmään kuuluivat kunnan kehityspäällikkö Sirkku Mäkelä sekä Martti Korppoo , Pirjo Pajunen ja Mika Aalto . Suunnitelma vastasi toiveisiin Tapion suunnitelma vastasi työryhmän mukaan hyvin kilpailun painotuksiin luontomatkailun kehittämisessä sekä uusien toimintamallien löytämisessä. Työryhmä iloitsi myös siitä, että Tapion suunnitelma vastasi Helvetinkolun kävijöille kesällä tehdyssä kyselyssä esiinnousseisiin tarpeisiin. Työryhmä oli tyytyväinen myös siihen, että Tapion suunnitelmassa oli huomioitu se, mitä alueella voi ylipäätään kaavan ja lupien valossa toteuttaa. Tapion suunnitelma pitää sisällään luontokeskuksen, mutta sen osalta ei ole vielä varmaa rakennetaanko sellaista vai ei. Kunta on pidättänyt itsellään oikeuden toteuttaa tai olla toteuttamatta Tapion ideoimaa suunnitelmaa. Ideat suunnittelutyön pohjaksi Suunniteltava Kankimäen alue on kokonaisuudessaan 35 hehtaarin kokoinen ja kaikki kehittämissuunnitelman alueet ovat Ruoveden kunnan omistamia. Elinvoimalautakunnan 22. tammikuuta tekemän päätöksen mukaan Helvetinjärven kansallispuiston viereisen metsäisen Kankimäki-tilan alueen suunnittelua jatketaan ideakilpailun voittaneen suunnitelman pohjalta. Päätöksessä todetaan lisäksi, että kilpailun voittanutta luonnosta voidaan kuitenkin muuttaa tarpeen mukaan sekä alueen rakentamista voidaan toteuttaa vaiheittain. Ruoveden kunta jatkaa myös pitkäaikaisen vuokrasopimuksen suunnittelemista alueen nykyisten vuokralaisten kanssa. Kunta palkitsi Tapion ideakilpailun voittaneesta suunnitelmasta 1000 euron palkinnolla.