Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pihlajalinnan liikevaihto kasvoi selvästi, kannattavuuden parantaminen jatkuu

Pihlajalinna julkisti viime vuoden tilinpäätöksensä. Konsernin liikevaihto oli 487,8 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisestä vuodesta 15 prosenttia. Liikevoitto oli 12,8 miljoonaa euroa. Liikevoitto edellisvuonna oli 19,1 miljoonaa euroa. Mäntänvuoren Terveys Oy on suurelta osin Pihlajalinnan omistama, Mänttä-Vilppulan kaupungin osuus yrityksestä on laskenut 49 prosentista 19 prosenttiin osakekauppojen seurauksena. Viime vuosi oli Pihlajalinnalle liiketoiminnan kehittämistä. –Muutimme organisaatiorakennettamme, laajennuimme maantieteellisesti, rakensimme uusia palveluita ja panostimme vahvemman brändin luomiseen sekä digitaalisiin palveluihin, toimitusjohtaja Joni Aaltonen kommentoi tilinpäätöstiedotteessa. Aaltosen mukaan vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä konsernin liikevaihto kasvoi vahvana, ja kannattavuus kohentui erityisesti kokonaisulkoistusten vuoksi. Uusien yksiköiden avaaminen puolestaan yhtiön mukaan rasitti tulosta. –Liiketoiminnan rakentaminen söi kannattavuuttamme, mutta vuotta 2019 ajatellen olemme nyt hyvissä asemissa. Suurimmat muutokset on toistaiseksi tehty, ja nyt keskitymme jatkamaan kannattavuuden parantamista. Aaltonen ottaa kantaa viime aikoina velloneeseen vanhustenhoidon paljastuneisiin epäkohtiin. –Viime aikoina julkisuudessa esiintynyt keskustelu vanhusten hoivan heikosta tasosta heijastaa tilanteen vakavuutta ja tilanteen korjaaminen edellyttää julkisen sektorin ja yksityisten yritysten tiivistä yhteistyötä. –Kysymys ei ole siitä, millä hinnalla hoitovuorokausi pystytään tuottamaan, vaan haaste on laajempi. Palveluketjua tulee tarkastella kokonaisuutena ja huolehtia siitä, että jokainen asiakas on kuntonsa edellyttämässä hoitopaikassa. Kokonaisulkoistus mahdollistaa tämän kattavammalla palvelutarjonnalla, jolloin hoitopaikka valitaan tarkoituksenmukaisesti, toimitusjohtaja kommentoi. Laajennus uusiin maakuntiin Pihlajalinna-konserni on kasvanut valtakunnalliseksi yrityskauppojen seurauksena ja uusiin maakuntiin. –Avasimme uudet lääkärikeskus-sairaalat Ouluun, Seinäjoelle sekä Turkuun. Valtakunnallisen verkoston täydentyminen tukee erityisesti työterveyshuollon palveluiden laajentamista. Vuonna 2015 työterveyspalveluidemme piirissä oli noin 60 000 henkilöasiakasta, päättyneen vuoden lopussa määrä on noussut yli 170 000 henkilöasiakkaaseen. –Doctagonin hankinta vahvistaa toimintaamme ruotsinkielisillä seuduilla. Viimeisellä vuosineljänneksellä ostimme Terveyspalvelu Verso Oy:n koko osakekannan ja sen myötä Verson 17 toimipistettä Pohjois-Savossa siirtyvät osaksi Pihlajalinnan lääkärikeskusketjua. –Myös palveluvalikoimamme on laajentunut: vastuulääkärimallia laajennetaan maantieteellisesti ja liikuntakeskusten palveluntarjontaa työterveyshuollossa ja kuntoutuksessa tiivistetään. Yhteistyössä psykoterapiakeskus Vastaamon kanssa tarjoamme kuntayhtiöissä matalan kynnyksen terapiapalveluita, jotka tuovat suuria säästöjä erikoissairaanhoitoon ja parempaa terveyttä asiakkaillemme. Aaltosen mukaan kuntaliiketoiminnan kasvua viime vuonna heikensi sote-uudistuksen epävarmuuden vaikutus kunnalliseen päätöksentekoon. Epävarmuudesta huolimatta yhteisyhtiömme toiminta Laihialla käynnistyi syyskuun alussa ja Hattulassa sote-palveluiden osaulkoistus alkoi 2019 alussa. Pihlajalinnan henkilöstöä viime vuoden lopussa oli 5 850.