Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Playoff-peleihin tarvitaan intohimoa ja työmoraalia

JÄÄKIEKKO Koillis-Pirkan Kiekon lähtee playoffeihin sarjan viidenneltä sijalta. Viimeisimmät ottelut ovat olleet KPK:n osalta tappioiden sävyttämiä ja pelillisesti täysin vastakohtia sille, mitä on joulun jälkeen totuttu joukkueelta näkemään. KPK ei ole pystynyt kääntämään tiukkoja tilanteita voitoksi ja suurin ongelma on ollut maalinteko ja ylivoima. Ennen viimeistä runkosarjan peliä, KPK oli kolmen edeltäneen ottelun aikana pelannut yhteensä 32 minuuttia yhden tai kahden miehen ylivoimaa ja onnistunut vain kerran tekemään maalin. Tilastojen valossa huoli on suuri, pystyykö joukkue muuttamaan ylivoimansa tehottomasta tehokkaaksi ennen pudotuspelejä. Jokainen erikoistilanne pudotuspeleissä olisi hyvin tärkeää saada hyödynnettyä, mikäli voittoja halutaan. Karttila on tilastokärki Vaikka tappioita onkin tullut ja pelissä paljon parannettavaa löytyy, on yksi pelaaja, kenen hyviä otteita kannattaa tuoda esille. Joukkueen ykkösmaalivahti Niko Karttila . Karttilalla on tällä hetkellä koko sarjan korkein torjuntaprosentti 92,03. –Itselle raskaan viime kauden jälkeen on ollut mukava olla tässä joukkueessa mukana. Pelit ovat minun mielestäni mennyt aika hyvin joukkueella, vaikka nyt viime peleissä on tappioita tullut. Mutta ne ovat olleet tiukkoja pelejä, ja olemme niitä kääntäneet voitoiksikin kauden aikana ja kaataneet kovia joukkueita, Karttila kommentoi. –Vähän on ehkä saattanut näkyä, että viimepeleillä ei ole ollut suurta merkitystä, ja on treenattu aika rikkonaisesti, kun on ollut paljon porukkaa pois sairastumisten ja muiden syiden takia. Karttila on tyytyväinen runkosarjaan kokonaisuutena ja toteaa, että playoff-peleissä joukkueen täytyy vain uskoa siihen omaan hommaan mitä tekevät. –Valmistautua hyvin, pelata nöyrästi, karsia ne virheet pois, mitä nyt on viimepeleissä vähä ollut. Kyllä me pystytään voittaan ihan jokainen joukkue tässä sarjassa, kun tehdään vaan sovitut asiat tarpeeksi hyvin. Pienistä asioista kaikki on kiinni, Karttila kiteyttää. Haastajana playoffeihin KPK:n päävalmentaja Kimmo Penttisen mukaan KPK:n taival II-divisioonassa tällä kaudella on ollut hyvinkin vaihteleva. Alkukaudesta joukkueen peliä leimasi krooninen pelaajapula ja kun viimein saatiin vahvistuksia, alkoivat sairastumis- ja loukkaantumiskierteet. Pahimpina menetyksinä maalivahti Joonas Alankola ja hyökkääjä Aku Hyvärinen . –Sairastumiset ovat verottaneet pahasti joukkueen yhteisiä harjoituksia koko kauden ja yhdessä on päästy harjoittelemaan ainoastaan perjantaisin, silloinkin vaivaiset 45 minuuttia johtuen erikoisista jäävuorojaoista. Lähtökohdat joukkueen ja pelin kehittämiselle ovat olleet vähintäänkin haastavat, Penttinen summaa. Penttisen mukaan syksyn taipaleella on pikkuhiljaa saatu kuitenkin peliä siihen suuntaan, johon on alun perin suunnistettu. Joukkue pystyi voittamaan runkosarjan aikana kaikki joukkueet vähintään yhden kerran lukuun ottamatta Kisa-Eagelsia, joka oli paha kanto kaskessa. Playoff-pelit alkavat KPK:lla 27. helmikuuta vierasottelulla Ikurin-Virettä vastaan. –Voidakseen haastaa ennakkosuosikit, täytyy joukkueen löytää intohimoa ja työmoraalia ihan erilailla kuin runkosarjan otteluissa. Playoffit ovat ihan oma maailmansa ja niissä intohimoisempi joukkue yleensä voittaa, Penttinen toteaa.