Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kuolemantuomio

Eräälle sukulaiseni sukulaiselleni on ollut ominaista, että hän näkee asiat valoisasta näkökulmasta ja rohkaisee muitakin kohtaamaan hyvät asiat iloisin mielin ja vastoinkäymiset lannistumatta. Jokin aika sitten hän ilmoitti saaneensa kuolemantuomion. Hurtin huumorin takana oli lääkärin toteama ärhäkkä syöpä. Se vei hänet muutamassa viikossa. Kaikki joiden lähipiirissä on tapahtunut vastaavaa, tietävät, miten tällainen pysäyttää ja järkyttää; se on kuin isku palleaan. Tulin ajatelleeksi, että me kaikki olemme saaneet kuolemantuomion. Se on syntymälahja. Elämä alkaa ja päättyy, emmekä me hallitse elämäämme, vaan olemme kipeän haavoittuvia ja kaikin puolin haurasta tekoa. Tarvitsemme apua kun synnymme, emme hautaa itse itseämme, ja jos sillä välillä emme koe yhtään rakkautta, emme kestä. Sellainen ihminen on. Mielekkääseen elämään kuuluu kokemus siitäkin, että on edes jollekulle muulle merkittävä. Kuolemantuomion piti mielessään myös Rooman keisari voittokulkueensa humussa. Orja kuiski hänelle silloin tällöin: Sinäkin olet kuolevainen. Kuoleman todellisuuden tiedostaminen ei lyhennä elämäämme; se ei ole vaarallista eikä sitä tarvitse pelätä. Päinvastoin: se antaa parhaimmillaan meille halua etsiä viisautta keskittyä tärkeimpiin asioihin. Sarjakuvan Jaska totesi ilmeisen huolissaan Ressu-koiralle, että jonain päivänä ihmisen pitää kuolla. Ressulla leikkasi: Mutta kaikkina muina päivinä hänen pitää elää. Sunnuntaina kuulemme, miten Jeesus kertoi ystävilleen omasta kuolemantuomiostaan: Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä, hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Hänen oppilaansa eivät ymmärtäneet tästä mitään, eivät varsinkaan siitä, että Jeesus nousisi kuolleista kolmantena päivänä. Kuka tuollaista jaksaisi ottaa vastaan, kun Mestarilla meni hyvin: sokeakin parani, ja väki ylisti Jumalaa. Ystävä ei saisi kärsiä. Ystävä kuitenkin kärsisi: hän kulkisi rakkauden uhritietä, jotta me emme jäisi yksin elämän kärsimyksissä ja jotta meidän ei tarvitsisi pelätä kuolemaa. Ystävä kuolisi, jotta me saisimme iankaikkisen elämän. Marjatta Mäkinen Kuoreveden ja Länkipohjan alueen pappi