Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Lakkautettavassa Siivet-yksikössä on kahdeksan työntekijää

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden Siivet-yksikkö työllistää tällä hetkellä kahdeksan työntekijää. Yksikkö lakkautetaan kesällä, ja työsuhteet päättyvät touko–kesäkuussa. Pirkanmaan Ely-keskus ilmoitti Mänttä-Vilppulan kaupungille irtisanovansa Siivet-perheryhmäkodin sopimuksen heinäkuun lopussa. Ely-keskuksen mukaan asukasmäärä on pienentynyt, eikä Mänttä-Vilppulaan pystytä ohjaamaan uusia lapsia ja nuoria, jotka ovat tulleet turvapaikanhakijoina Suomeen ilman huoltajaa. Toimitusjohtaja Sanna Ritonen kertoo, että Siivet-yksikön toiminta päättyy viimeistään heinäkuun lopussa, mahdollisesti jo aikaisemmin. –Kaikki lapset sijoittuvat muille paikkakunnille joko perheryhmäkotiin tai perhehoitoon. Lapsia on tällä hetkellä Kotirannassa viisi ja yksi nuori tukiasunnossa. Ritosen mukaan henkilökuntaa on lapsiluvun vähenemisen vuoksi irtisanottu jo aiemmin. –Nyt kaikkien työsuhde päättyy touko-kesäkuun aikana. Vakituisessa työsuhteessa on tällä hetkellä kahdeksan työntekijää, mukaan lukien yrittäjät. Mäntässä sijaitsevan kiinteistön omistaa Siivet Oy. –Kiinteistö on myynnissä ja kaupungin kanssa on aloitettu neuvottelut poikkeamisluvasta, joka mahdollistaisi kiinteistön palauttamisen asuinkäyttöön hoiva-alan toiminnan lisäksi. Tietenkin olisi ilo ja valo, jos rakennuksessa voitaisiin jatkossakin tehdä laadukasta hoiva-alan työtä! Ritonen kommentoi tilannetta.