Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pirkanmaalta ilmoitettiin helmikuussa 131 koskikaraa – Mänttä-Vilppulasta löytyi eniten

Pirkanmaalla on jo useana vuonna laskettu talvehtivia koskikaroja. Nyt helmikuussa 2019 Pirkanmaalta ilmoitettiin 131 talvehtivaa karaa. Retkeilyaktiivisuus oli joillakin alueilla heikompaa kuin aikaisempina vuosina. Toisaalta esimerkiksi Orivedellä ja Mänttä-Vilppulassa karoja etsittiin ja ilmoitettiin hyvin. Lisäksi karojen jakaantuminen maakunnan eri puolille on riippuvainen useasta tekijästä, kuten vedenkorkeudesta ja ravinnosta. Pakkastalvina karat ovat helpommin löydettävissä, kun taas lämpiminä talvina karat ovat hajallaan sulien purojen ja jokien varsilla. Karoja ilmoitettiin maakunnasta helmikuun ajalta arviolta 131 yksilöä. Pirkanmaalla järjestettiin tehostettu jokavuotinen karalaskenta aikavälillä 9–17. helmikuuta Eniten karoja ilmoitettiin Mänttä-Vilppulasta – yhteensä 29 karaa. Seuraavana tuli Orivesi 20 karalla. Kolmanneksi sijoittuivat Ruovesi ja Virrat 12 karalla. Suurimmat ilmoitetut karamäärät painottuivat Pirkanmaan pohjoisiin ja itäisiin osiin. Suurin koskikarakertymä havaittiin Mänttä-Vilppulasta Melaskoskesta 12 karaa ja Vilppulankoskesta 11 karaa. Lempäälän Herralankoskesta ynnäiltiin kerralla yhteensä 7 karaa. Ruovedellä Muroleenkoskesta havaittiin helmikuussa yhteensä 6 karaa samoin kuin Virtain Koskelankoskesta. Talvehtijat saapuvat Norjasta ja Ruotsista Pirkanmaalle talvehtimaan saapuvat koskikarat tulevat lähes kokonaisuudessaan Norjan ja Ruotsin Kölivuoristosta. Suomen pesivä kanta muuttaa puolestaan Suomesta Venäjän Karjalaan. Ensimmäiset karat saapuvat lokakuun loppupuolella. Koskikarat ovat vahvasti uskollisia entisille talvireviireilleen ja palaavat niille talvehtimaan. Kun otetaan huomioon laskentatehokkuus, Pirkanmaan nykyiseksi talvikannaksi voisi arvioida enimmillään noin 350 karaa. Ne saapuvat takaisin pesimäseudulleen maaliskuun loppupuolella. Viimeiset nähdään huhtikuun puolenvälin paikkeilla. Sääolosuhteet vaikuttavat muuton aikatauluun. Koskikara voi pesiä myös Pirkanmaalla, mutta näin tapahtuu hyvinkin epäsäännöllisesti ja vain muutaman parin voimin. Vuonna 2016 havaittiin kaksi pesintää: Juupajoella ja Sastamalassa. Uhanalainen vaarantunut laji Pirkanmaalla on aikoinaan tehty aktiivista karatutkimusta. Maakunnassa talvehtivan karakannan määrän arvioitiin 1980-luvulla olleen enimmillään 500 yksilöä. Tämä voi olla pienoinen aliarvio, koska tuntemattomilta paikoilta ei saatu havaintoja yhtä hyvin kuin nykyisin. Karakanta on ollut laskusuunnassa. Talvehtivan karakannan vähentymiseen ovat vaikuttaneet muun muassa vedenlaadun heikentyminen turvetuotannon vuoksi. Tämä on vaikuttanut karan ravinnon määrään. Monet karojen pesimäpaikat ovat myös vilkkaita virkistyskohteita. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan enimmillään 350 paria ja talvikannaksi siinä 4 500 yksilöä. Koskikara on uhanalainen vaarantunut laji. Helin on Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja.