Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Matkakertomus: Paraguay, yksi Etelä-Amerikan tuntemattomimpia maita

Palasin Sao Joao da Barrasta takaisin Rioon yhdeksi yöksi ennen lentoa Campo Grandeen. Samana iltana pelattiin jo kertaalleen siirretty Rion osavaltion mestaruussarjan välieräottelu Flamengo-Fluminense, yksi maan jalkapallon klassikko-otteluita. Se piti pelata jo edellisenä viikonloppuna, mutta Flamengon harjoituskeskuksessa riehunut tulipalo, missä menehtyi kymmenen juniori-ikäistä pelaajaa, aiheutti ottelun siirron. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Päivällä vedin päälle ikivanhan Finland-paitani, mikä on nähnyt parhaat päivänsä jo monta reissua sitten. Sen pukeminen on myös turvallisuuskysymys, ehkä potentiaaliset ryöstäjät ajattelee, että ei noin huonosti pukeutuneella kaverilla voi olla paljoa rahaa. Sillä paidalla saa usein aikaan sosiaalista toimintaa. Rion kadulla tapasin ensimmäisen virolaisen reppureissaajan. Kaveri tuli juttusille ja oli kovin mielissään, kun tapasi "naapurin miehen". Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Illan futispeliin saapui paljon Flamengon faneja, mutta paikalliskilpailija Fluminensen kannattajia oli yllättävän vähän. Siinä on takana hieman pelkoakin, sillä Flamengon faneissa on paljon favela-taustaisia kavereita ja heidän kanssan yhteenottoa pyritään välttämään. Onneksi sain lippuni Flamengon kannattajien sekaan, sillä siellä oli hyvä tunnelma. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ottelu oli siitä erikoinen, että siinä oli kaksi hiljaista hetkeä. Ennen pelin alkua kunnioitettiin menehtyneitä junioripelaajia. Fanikatsomon alaosassa oli kaikista heistä luonnollisen kokoinen pahvinen kuva. Toisen jakson alussa muistettiin Sao Paulossa kuollutta kuuluisaa toimittajaa. Häntä kuljettanut helikopteri putosi suoraan rekan hytin päälle. Pelin jälkeen jäin vielä syömään pari lihavarrasta Maracanan edustalle. Vaikka Flamengo hävisi ottelun 0–1, oli tunnelma leppoisa. Siinä oli eräs nuori pariskunta ja he huomasivat paitani. Tyttö tuli juttusille ja kertoi olleensa Helsingissä ja Jyväskylässä. Heidän kanssaan lähdin sitten metrolla kohti majapaikkaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Campo Grande oli vain välietappi matkalla Bonitoon. Vietin siellä kaksi yötä. Hostelli oli avattu vuosi sitten ja sain kunnian olla ensimmäinen suomalainen siellä. Samana viikonloppuna myös ensimmäinen tanskalainen reppureissaaja saapui sinne. Nuori tyttö, joka matkustaa yksin Brasiliassa viisi viikkoa eikä osaa yhtään portugalia. Sellainen suoritus, mihinkä minä en olisi ikinä pystynyt saman ikäisenä. Hostellissa oli todella hyvä ilmapiiri, minkä teki loistava henkilökunta ja mukavat reissaajat. Brasilian eco-matkailun keskus Bonito on Brasilian eco-matkailun keskus ja samalla maan kallein paikka, missä minä olen ollut. Samaa sanoi eräs toinen paljon maata nähnyt kaveri. Siellä varasin itselleni retken vesiputouksille, joissa pääsimme myös uimaan. Ryhmässä kaikki muut olivat brasilialaisia, mutta hyvin he ottivat "gringon" porukkaan mukaan. Ei ollut mitenkään yksinäinen olo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Pienessä joessa kelluminen snorkkelin kanssa oli todella hieno kokemus. Pienellä porukalla menimme kaksi jokea lävitse ja pinnan alta paljastui upeat näkymät. Kirkkaassa vedessä näkyi pohja hienosti eivätkä kalat paljoa valittaneet tunkeilijoista heidän valtakunnassaan. Monet pystyivät ottamaan valokuvia sekä videoita kellumisen aikana ja saivat hienoa materiaalia. Samassa hostellissa majaili hollantilainen kaveri, todellinen "reissuruuna", reissaajien ylintä kastia. Hän oli lähtenyt kiertämään moottoripyörällä Etelä-Amerikkaa joulukuussa 2016 ja takaisin paluusta ei ollut vielä tietoa. Tarrat laukuissa ja kaverin kertomukset kyllä todistivat, että maanosaa on todella kierretty. Päivämatkat hänellä ovat 200–500 kilometriä. Surinamissa hän oli viettänyt enemmänkin aikaa, mikä on Hollannin vanha alusmaa ja siellä hänellä on paljon kavereita. Saikkonen kiinnitti huomion Bonitosta matkasin Ponta Poraan, Paraguayn rajalle. Varsin erikoinen paikka, sillä erään kadun toisella puolella on Pedro Juan Caballero ja se on jo Paraguayn kaupunki. Rajan voi ylittää ihan vapaasti. Koska minä jatkoin syvemmälle Paraguaihin, niin minun piti hakea leimat passiini lentokentältä ja Paraguayn maahanmuuttovirastosta. Sellainen kahdeksan kilometrin kävelylenkki. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Illalla poikkesin pieneen baariin nauttimaan oluen ja parit lihavartaat. Siinä odottaessani katsoin, että olisiko siellä WiFi toiminnassa. Puhelimen listaan ilmestyi nimiä, joista yksi kiinnitti erityisesti huomioni: "Saikkonen". Aloin googlettelemaan asiaa, niin minulle selvisi, että joku Waldemar Saikkonen asustelee Ponta Porassa. Sen verran sain selville seuraavana päivänä, että hänellä on asianajotoimisto lähellä sitä baaria, missä olin. Pakko hänen on olla suomalainen ja olisi ollut mukava kuulla, että mikä miehen on tuonut tällaiseen paikkaan "keskelle ei mitään". Hostellin työntekijä yritti soittaa hänelle, mutta puhelin ei ollut päällä. Niin ainakin ymmärsin asian, kun keskustelu käytiin portugaliksi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ponta Porassa ostin bussilipun kahdeksan tunnin matkalle Asuncioniin, Paraguayn pääkaupunkiin. Linja-auto oli todella hyvä ja lipun arvo oli 15 euroa meidän rahassa. Matka meni suurelta osin torkkuessa puolimakaavassa asennossa. Matkalla näkyi vain laidunmaata, peltoja, lehmiä, pensaikkoa ja muutama pieni paikkakunta. Ei mikään turistirysä Asuncion ei ole oikein turistien suosiossa, koska siellä ei ole mitään kuuluisaa kohdetta. Kyselin parista paikkaa jotain päiväretkeä, mutta tarjolla oli vain yksityisretkiä hintaan 180 dollaria. En edes harkinnut tällaista tylsää ja kallista vaihtoehtoa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kolumbialainen Carlos oli tullut kaupunkiin katsomaan suosikkijoukkueensa matsia Etelä-Amerikan mestaruusliigassa. Hänen kanssaan lähdin tutustumaan maanosan jalkapallomuseoon. Sen piti olla auki, mutta kaikki portit olivat lukossa. Espanjankielentaitoisena Carlos sai puhuttua meidät sisälle ja pääsimme tutustumaan mielenkiintoiseen paikkaan. Suomikin mainittiin museon seinällä, ei tosin kovin mairittelevalla tavalla. Vuoden 1936 olympialaisissa "Lolo" Fernandez oli laukonut peräti viisi maalia ottelun 7–3 hävinneen Suomen verkkoon. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Asuncionissa kävin katsomassa kaksi jalkapallo-ottelua. Hyvällä tuurilla molemmat stadionit olivat kävelymatkan päässä. Ensimmäinen matsi oli puitteiltaan Veikkaus-liigan tasoa, mutta toinen oli kaikin puolin iso ottelu ja isolla stadionilla. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Olen nähnyt kymmeniä matseja tässä maanosassa ja nyt oli ensimmäisen kerran ongelmaa turvatarkastuksessa. He halusivat ottaa housujeni vyön pois, jotta en pääse ketään huitomaan silla. En suostunut siihen ja pienen keskustelun jälkeen pääsin lopulta sisälle. Ikinä ennen vyö ei ole ketään kiinnostanut. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Asuncionissa oli ennen puistoalue katedraalin ja presidentin palatsin välissä. Nyt siihen oli muodostunut slummi. Osa porukasta asui kopeissa, mitkä oli rakennettu vanerista ja katettu aaltopellillä. Joidenkin asumus oli yksinkertaisesti puiden väliin pingotettu köysi ja sen päälle vedetty musta muovi. Kaupungin puolesta tien varteen oli tuotu "baja-majoja", jotka toimittivat vessojen virkaa. Hallitus on vienyt intiaanien maat ja he ovat nyt majoittuneet slummeihin. Karua ja surullista nähtävää. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sunnuntaiaamuna eräs tshekkiläinen nainen kysyi kaverikseen katsomaan katedraalia. Siellä oli katolisen kirkon jumalanpalvelus meneillään. Istuimme penkille ison ilmapuhaltimen eteen. Mukava paikka, kun ulkona oli 37 astetta lämmintä. Välillä ihmiset taputtivat puhujalle ja jossain vaiheessa suoritettiin kättelyt. Meitäkin siinä seitsemän henkeä kätteli ja toisiaan ristiin rastiin. Myöhemmin kuulin, että siinä toivotettiin rauhaa. Kun varsinaiset kirkonmenot olivat ohitse, oli viihteen aika. Eteen ilmestyi vanhempia "ladyja" tanssimaan ja viiden hengen bändi vastasi musiikista. Olihan tämäkin taas yksi uusi kokemus. Päiväretki San Bernandinoon Yhtenä päivänä tein omatoimisen päiväretken San Bernardinoon, mitä kehuttiin käymisen arvoiseksi internetissä. Pieni paikka, noin 50 kilometriä keskustasta. Olihan se melkoista säätämistä, kun matkat molempiin suuntiin tapahtui ikivanhoilla paikallisbusseilla ja jouduin vielä vaihtamaan autoa mennen tullen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kaikki asiointi piti hoitaa espanjankielellä. Menihän siinä aikaa, mutta loppujen lopuksi asiat järjestyivät melko helposti. Pitää vaan kysellä rohkeasti, jos on epäselvää. Google-kääntäjä on kyllä iso apu tällaisilla retkillä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Asuncionin hostellissa tapasin ehkä vanhimman matkaajan, keneen olen tutustunut. Japanilainen 70-vuotias mies on maabongari. Paraguay oli hänelle 102. maa ja Bolivia sekä Peru olivat seuraavat kohteet. Euroopasta oli käymättä vain Keski-Euroopan kolme pikkuvaltiota sekä Islanti. Nyt hän oli yksin liikkeellä, koska vaimo oli pitänyt tätä maanosaa liian kuumana ja vaarallisena. Espanjaa hän ei osannut, eikä englanninkielen taitokaan ollut mikään loistava, mutta hyvin hän on ympäri maailmaa selvinnyt. Etelä-Afrikassa oli älypuhelin viety perinteisellä tempulla: toinen tönäisee takaa olkapäähän ja pään kääntyessä rikoskumppani nappaa puhelimen. Pääkaupungin pienessä hostellissa oli monen ikäisiä yksinäisiä reissaajia ympäri maailmaa ja hyvä ilmapiiri. Sellainen kotoisa meininki. Osaltaan siihen vaikutti hostellin omistaja, ihana Silvia , joka oli kuin kaveri. Hänen ja Carloksen kanssa kävimme yhtenä iltana syömässä aasialaista ruokaa, mikä oli hyvää vaihtelua. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Silvia pyörittää yritystään yksin seitsemän päivää viikossa. Laittaa aamupalat, siivoaa, ottaa varauksia vastaan ja vastailee väsymättä asiakkaiden samoihin kysymyksiin. Siitä huolimatta hänellä oli aikaa jutella elämästään. Eurooppalainen elämäkin on tuttua, koska hän on viettänyt vuoden au-pairina Hollannissa. Marko Perälä