Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Helvetinkolulle uusi caravan-alue jo tänä kesänä

Ruoveden Helvetinkolun ympäristössä alkaa muutostyöt heti lumien sulettua. Helvetin Portin yrittäjät Mika ja Mirja Vilen kertovat, että ensimmäisenä heillä on tarkoitus aloittaa uuden caravan-alueen rakentaminen. Työt alueella pyritään aloittamaan heti lumien sulettua. –Tämä alue on suunniteltu ja se on pitänyt toteuttaa jo vuosia sitten, mutta se on toistuvasti siirtynyt, Vilenit kertovat. Uudelle caravan-alueelle tulee Vilenien mukaan ensivaiheessa paikat noin kymmenelle matkailuvaunulle tai -autolle sekä grillaus- ja tulentekopaikka ja laavu. –Alue toteutetaan siten, että kaikilla on oma loossi, mikä tuo hieman yksityisyyttä ja avaruutta eikä karavaanareiden tarvitse olla aivan vierekkäin, Vilenit selventävät. Caravan-alueen lisäksi tänä kesänä pääsee Helvetinkolulla myös uimaan hiekkarannalta. Vilenit kertovat, että Ruoveden kunnan myytyä alueen vene- ja uimaranta mökkitontiksi, päätyivät he rakentamaan omalle tilalle uuden hiekka- ja venerannan. –Jurttasaunalle tulee myös uudet puku- ja oleskelutilat sekä sen läheisyyteen uusi tulenteko- ja grillauspaikka sekä laavu, jota tulevat hyödyntämään muutkin matkailutoimijat, Vilenit kertovat. Tälle kesälle yrittäjillä on tarkoitus saada uudistettua myös nykyistä Helvetin Portin ravintolaa. Ensimmäisenä ravintolaan rakennetaan uudet keittiötilat nykyisen rakennuksen takapuolelle. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Syksyllä on vuorossa ravintolan asiakastilojen remontointi, mikä tarkoittaa sitä, että olemassa olevat tilat muutetaan lämpimiksi. Ravintolasalia laajennetaan siten, että sisätiloihin tulee arviolta 50–70 asiakaspaikkaa ja terassille saman verran lisää. –Laajentamisen jälkeen ravintolan kokonaispinta-ala on noussut nykyisestä 25 neliömetristä noin 150 neliömetriin, Vilenit kertovat suunnitelmistaan. Ravintolan oheen yrittäjillä on suunnitteilla myös erillinen matkamuistomyymälä, johon he ottavat mahdollisuuksien mukaan myyntiin paikallisia tuotteita. –Suunnitelmat ja aikataulut saattavat hieman elää, mutta otamme mielellämme vastaan hyviä ideoita ja vinkkejä, Vilenit sanovat. Tulevaisuudessa Vileneillä on suunnitelmissa rakentaa Helvetinkolun viereiselle Kankimäen alueelle useampia uusia mökkejä lyhytaikaiseen majoitukseen. Wc- ja suihkutiloja uudistetaan myös ja muutetaan lämpimiksi, mikä pidentää niiden käyttökautta. Helvetinkolun matkailualueen ja Helvetin Portin ravintolan kehittämisen mahdollisti Ruoveden kunnan tekemä myönteinen päätös 25 vuoden mittaisesta maa-alueen vuokrasopimuksesta Vilenien kanssa. Sopimus käsittää 4,3 hehtaarin kokoisen alueen Kankimäen tilasta. Sopimukseen sisältyi rakentamis- sekä matkailuneuvonnan antamisvelvoite. –Sopimuksen myötä pääsemme kehittämään aluetta ja palveluita pitkäjänteisesti. Pystymme itse määrittelemään, mitä tehdään ja minne sekä millä aikataululla, Vilenit päättävät.