Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Terveisiä messuilta

Olen valehtelematta kirjoittanut lähes kaikki kolumnini keskellä messuja, kuten nytkin. Messuista tuli osa elämääni siirtyessäni "vakavasti" otettavaksi yrittäjäksi. Pitää olla esillä siellä missä tapahtuu ja on ihmisiä, eli messuilla. Selkokielellä sanottuna, pitää saada myytyä tavaraa, että voin olla hieman lähempänä sitä vakavasti otettavaa yrittäjää. Ette uskokaan kuinka paljon messut ovat avartaneet maailmaani. En ole tiennyt aikaisemmin, millainen pelastava merkitys varavirtalähteellä voi olla, kuinka paljon nokkakärryjen nenän edestä vieminen voikaan siepata ja mitä on messuraivo viiden näytteilleasettajan yrittäessä parkkeerata samaan ruutuun. "Paljon tunteita pelissä pienillä yrittäjillä, joista jokainen yrittää parhaansa." Messuja vertaisin maratonjuoksuun. Valmistelematta en voi lähteä, nälkä hoituu välipalapatukalla, vessahädän voin unohtaa ja jokainen kanssayrittäjä saattaa olla mahdollinen ohittaja. Kolmen päivän messut vievät vähintään viisi päivää. Yhden päivän ennen messuja pakkaan tavaroita, siirryn messupaikkakunnalle, kasaan messupisteen ja pähkäilen, kuinka saan neljään neliöön ängettyä kymmenen neliön edestä tavaraa. Messujen jälkeen puran autoa ja pistän tavarat paikoilleen. Inhimilliset tarpeet tulevat vastaan hyvin pian. Kun on varmistanut kaiken muun, niin syöminen yleensä jää. Nälän yllättäessä kaivelen laukusta puoliksi syötyä proteiinipatukkaa ja väljähtynyttä limsaa. Vessahätää ei kannata päästää valloilleen, muuten joko jätän pisteeni oman onnensa nojaan tai anelen vahingossa messuille saapunutta puolituttua vessavahdiksi. Kiitos ja anteeksi kaikki te, jotka tähän rooliin olette joutuneet. Olen tutustunut paljon muihin näytteilleasettajiin. Pääosin kaikki näytteilleasettajat ovat kuin yhtä suurta perhettä, mutta elämme sen tosiasian kanssa, että kilpailemme samoista rahoista. Toisen onni voi olla toisen epäonni kun asiakas tuhlasikin naapuriin jo kaikki rahat ja toiselta ei sitten sen takia ostanutkaan mitään. Hyvin menneitä messuja ei oikeastaan tarvitse ruotia sen enempää. Well done ja olkapäähän taputus. Huonosti menneet messut sen sijaan vaativat kovan analyysin muiden näytteilleasettajien kesken. On joko liian hyvä tai huono sää, huonosti järjestetyt messut, pihit asiakkaat, huono markkinointi tai Sauli Niinistön koiran syntymäpäivä. Nähtäväksi jää, millainen messuraivo kohta alkaa. Kotiinlähdön aika koittaa pian ja kaikki haluavat ne nokkakärryt ja autot samaan ruutuun.