Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kuvia kivisilloista ja niiden tekijöistä – Elokuva Pori-Jyväskylä -radan rakentamisesta

Harva tietää, että rautatie Haapamäeltä Jyväskylään rakennettiin aikoinaan kahteen kertaan. Tästä ja monesta muusta Pori-Jyväskylän -radan rakentamisen eri vaiheista kertoo Haapamäen Elokuvakerhon julkaisema kirja ja dokumenttielokuva Kivestä hakattu . Dokumenttielokuva esitetään Mäntässä Bio Säteessä perjantaina, sunnuntaina sekä ensi viikon keskiviikkona 27. maaliskuuta. Perjantain näytöksessä on paikalla elokuvan ohjaaja Matti Halinen , joka kertoo yleisölle dokumentin teosta. –Kirja sekä elokuva ovat kunnianosoitus radan rakentamisvaiheessa mukana olleille kivimiehille, jotka rakensivat taidokkaasti kivisiltoja rataosuudelle. Kirja on kirjoitettu tuleville sukupolville ja etenkin rautateillä elämäntyönsä tehneille ihmisille, sanoo projektinvetäjänä toiminut keuruulainen Esko Soini . Kirjaidea Pori-Jyväskylä -radan kivisilloista kyti Soinin mielessä pitkään. –Jo Resiina-rallin aikoihin 1980-luvun puolivälissä ihmettelin, ettei kukaan ole vielä taltioinut radan ja sen kivisiltojen rakentamista. Minulle erityisen suurina innoittajina toimivat Petäjäveden Koskensaarella ja Haapamäellä sijaitsevan Petäisjärven kivisillat. Aina kun ajoin niiden ohi, ne muistuttivat tästä projektista, Soini hymyili. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vaikeinta Soinille kirjan teossa oli kuvamateriaalin hankinta sekä tekijänoikeuksien saaminen. Radan rakentamisen aikakaudelta on jäljellä vähän valokuvia, mikä hidasti kirjan syntymistä. Kivestä hakattu -kirja alkaa aikamatkasta Jyväskylän asemalta ja päättyy Porin lähelle. Tutustuakseen rataan Soini istahti junan kyytiin Jyväskylässä ja matkusti sillä Poriin saakka. –Paitsi junakyyti, olen kävellyt maastossa kymmeniä kilometrejä kuvaamassa vanhoja radan rakentamiseen liittyviä kohteita. Olen hakenut kirjaan entisajan ja nykypäivän kuvapareja vanhoista kivisilloista. Kirjassa on kuvia myös niistä asemista, joita ei enää ole olemassa. Yksi tällainen on muun muassa Tiusalan asema Keuruulla, Soini kertoo. Kirja sisältää satoja valokuvia kivisilloista, radasta ja ihmisistä sekä autenttisia dokumentteja tuon ajan radan rakentamiseen liittyvistä asiakirjoista. Kuvatekstit Soini on kirjoittanut itse. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kivestä hakattu -dokumenttielokuvan tuottaneen multialaisen Kuvapäät Oy:n vastaava tuottaja Matti Halinen kertoi elokuvan syntyidean käynnistyneen kahvipöytäkeskustelussa Soinin kanssa. Miehet olivat tehneet ennenkin yhteistyötä eri projektien kanssa. –Materiaalin hankkimisen ohessa tutuksi tulivat muun muassa Työväenmuseo Werstas, Rautatiemuseo, Keski-Suomen Museo ja monet muut arkistot. Erityisesti haapamäkisen Matti Heinosen yksityinen valokuva-arkisto oli suuri apu elokuvamateriaalin hankinnassa, Halinen sanoi. Soinin kirjaa myötäilevä elokuva kertoo valokuvin, filmein ja arkistodokumenttien avulla paitsi kivisiltojen ja radan rakentamisesta, myös Pori-Jyväskylän -radan rakentamiseen liittyvästä kulttuurista lieveilmiöineen. Elokuvassa näytetään myös 3D-animaation avulla, kuinka kivisilta on aikoinaan rakennettu. –Tämä dokumenttielokuva sisälsi kaikki ison elokuvan tekniset vaiheet. Elokuvan kuvaukset aloitettiin kesäkuun lopussa 2016 ja viimeiset leikkaukset tehtiin tammikuun puolessa välin 2019, jatkaa Halinen. Elokuvan taustalta löytyy muutenkin keurusseutulaista osaamista, sillä elokuvan käsikirjoituksesta olivat vastanneet keuruulaiset Helena Kukkamo ja Heini Koskela . Elokuvan kameratyöskentelystä Soinin ja Halisen lisäksi vastasi Seppo Karja . Haapamäen Elokuvakerhon jäsenet olivat vahvasti mukana dokumenttielokuvan valmistumisessa.