Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Matkakertomus: 1800 kilometriä linja-autolla

Paraguayn pääkaupunki Asuncion oli reissuni kauimmainen paikka ja siellä piti alkaa jo miettimään paluuta lähtöpisteeseen, Rio de Janeiroon. Matkaa oli edessä kaikkiaan yli 1800 kilometriä, joten päätin jakaa sen viiteen osaan. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli heti Brasilian rajan jälkeen sijaitseva Foz do Iguassu. Se oli tavallaan paluu juurille, sillä täällä vierailin ensimmäisellä omatoimimatkallani 11 vuotta sitten. Tämä kaupunki on erittäin suosittu kohde, sillä sieltä voi tehdä retken Iguassun putouksille. Minun ja monen muun mielestä putoukset kuuluvat ehdottomasti maanosan top 3 kohteisiin. Nyt jätin ne väliin, kun aika alkoi loppumaan ja olen nähnyt ne jo kahdesti. Seuraavalle osuudelle eli Iguassulta Curitibaan hain helpotusta ottamalla yöbussin. Liki 12 tuntia linja-autossa meni näin paljon mukavammin, kun pystyi nukkumaan osan matkasta. Ostin vielä lipun paremmalle puolelle. Näissä pitkän matkan linja-autoissa yläkerran nimitys on ”semi leito” ja alakerran ”leito”. Tässä paremmassa luokassa penkkejä on vain kolme rivissään, joten tilaa on ihan mukavasti. Lisäksi matkustajille annetaan viltti, joka on toisinaan hyvinkin tarpeellinen varuste. Välillä linja-autojen ilmastointi on turhan tehokas. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Curitibasta päätin mennä seuraavaksi Santosiin. Se oli vain paikka viettää yksi yö ja jatkaa matkaa eteenpäin. Vuosi sitten vierailin samassa kaupungissa ja silloin tutustuin parhaisiin kohteisiin. Santosin linja-autoasemalla menin välittömästi ostamaan lippua seuraavalle päivälle. Nyt tuli reissun suurin pettymys. Halusin jatkaa matkaani Paratyyn, mutta se tuotti hieman ongelmia. Koska oli karnevaalien aika, reissaajia oli paljon liikkeellä ja toisen osuuden linja-auto oli loppuunmyyty. Piti tehdä nopeasti uusi suunnitelma. Päätin mennä ensin tunnin matkan Sao Pauloon ja sieltä Paratyyn. Santosissa yövyin ”väärällä puolella” kaupunkia, koska linja-autoasema sattuu olemaan tällä alueella. Heti siellä varoiteltiin, että tämä on vaarallinen alue. Tiesin sen kyllä jo ennestään. Päivänvalon aikaan hiippailin alueen pääkadulle etsimään jotain syötävää. Päädyin samaan baariin, missä olin ollut vuosi sitten. Baarin edessä myytiin grillistä vartaita ja myyjä kertoi ”tulkin” välityksellä muistavansa minut viime kerrasta. Se ei ole kyllä mikään ihme, sillä tuskin hänellä on käynyt asiakkaana montaa valkoista miestä menneen vuoden aikana. Alueella liikkuneet ihmiset olivat enemmän tai vähemmän tummempaa kansanosaa. Rakennuksista näki helposti, että nyt ei olla missään eliitin kaupunginosassa. Itselläni ei ollut mitään ongelmia siellä. En myöskään herättänyt sen suurempaa huomiota, vaikka olin ainoa turisti niillä kulmilla. Pois lähtiessä, illan pimennyttyä, katsoin kuitenkin järkeväksi ottaa taksin alleni. ”Suomalainen jäätelöbaari” Paratyssa Paratyssa päätin viettää kolme yötä. Pieni hengähdystauko oli paikallaan rankkojen matkustuspäivien jälkeen. Paratyn linja-autoasemalla kuulin pitkästä aikaa suomen kieltä. Kaksi vaaleaa tyttöä oli edelläni jonossa ostamassa bussilippuja. Toinen heistä puhui loistavaa portugalin kieltä ja sai siitä paikalliselta tunnustuksen. Hän ei ollut ihan tavallinen reppumatkailija, sillä takana on kardiologian opintoja Florianopoliksen yliopistossa. Paraty on historiallinen siirtomaakaupunki, mikä on Unescon suojelukohde. Historiallisen keskustan rakennukset ovat 1700-luvulta. Alueen kadut on tehty mukulakivistä ja autoilla sinne ei ole mitään asiaa. Erään talon seinässä oli mielenkiintoni herättänyt kyltti. Siinä luki ”Finlandes, jäätelöä”. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Menin ostamaan kyseistä tuotetta ja selvittämään asiaa. Aikoinaan brasilialainen perhe aloitti jäätelöbisneksen maan suomalaisimmassa kaupungissa, Penedossa. Sinne perustettiin 20-luvulla suomalainen siirtokunta. Sieltä tämän nimisiä jäätelöbaareja on levinnyt muuallekin. Palasin pitkältä kierrokseltani Rio de Janeiroon perjantaina. Illalla menin favela-hostelliin jazz-iltaan. Suurin syy oli se, että sinne minulle tuotiin lippu sambakarnevaaleille. Samalla pääsin morjestamaan vanhaa tuttua, hostellin omistajaa Bobia . Huippuottelu Vasco da Gama-Flamengo Lauantaina oli sitten ohjelmaa ja myös seisomista ihan riittävästi. Ensin menin katsomaan Maracanalle futismatsin Vasco da Gama–Flamengo. Laskujeni mukaan se oli 67. ottelu, mitä olen vuosien aikana nähnyt kymmenessä maassa latinalaisessa Amerikassa. Tämä Rion paikallisottelu on yksi maan pahimpia poliisien kannalta ajateltuna. Molempien seurojen kannattajista löytyy paljon favela-taustaisia kavereita ja aina on riski yhteenotolle. Fanikatsomot ovat stadionin päädyissä ja niihin ei ole asiaa ”väärään” paitaan pukeutuneena. Takasuoralla, missä itse olin, oli sekaisin molempien joukkueiden kannattajia ja sopu säilyi. Siellä oli esimerkiksi pariskuntia, joista toinen oli Vascon fani ja toinen osapuoli vastaavasti kannatti Flamengoa. Näissä huippuotteluissa porukka ei malta istua, vaan lähes kaikki seisovat. Niinpä minunkin oli seistävä, koska halusin myös nähdä ottelun. Ottelu sai dramaattisen lopun. Viimeisillä minuuteilla Flamengon fanit juhlivat jo kuin voittajat, koska tilanne oli heidän eduksi 0–1. Vascon päädyssä oli melko kuollut tunnelma. Aivan viime hetkillä Vasco sai rangaistuspotkun ja siitä syntyi tasoitusmaali. Fanikatsomo suorastaan räjähti ja vastaavasti Flamengon pääty vaikeni. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Maracanalta siirryin metrolla kaupungin keskustaan ja kävelin samba-areenalle. Kun pääsin paikalle, katsomot olivat jo täynnä ihmisiä. Lopulta onnistuin pääsemään yläriville, mistä löysin itselleni tilaa seisoa. Tänä iltana kyseessä oli voittajien paraati, eli karnevaalien kuusi parasta sambakoulua esiintyi uudelleen. Tänä vuonna voiton vei Mangueiran sambakoulu. Voittajiin kuului myös kaverini Sami . Tosin tässä ”lajissa” ei yksilöiden osuutta voi korostaa, koska yhden sambakoulun kulkueessa voi olla jopa yli 3000 henkilöä. Oikeastaan voittoa suurempi saavutus on se, että pääsee eurooppalaisena rumpalina mukaan tällaiseen sambakouluun. Viimeisenä viikonloppuna poikkesin myös morjestamassa tuttuja baarinpitäjiä Cafe bar Garibaldissa. Baarin nimi on hieman harhaanjohtava, sillä koskaan en ole nähnyt kenenkään juovan kahvia siellä. Asiakassuhde tähän baariin alkoi jo kymmenen vuotta sitten, kun olin majoittuneena samalla kadulla ollessa hostellissa. Vaikka majapaikat ovat vaihdelleet, niin aina askeleet ovat kuitenkin vieneet vanhaan tuttuun paikkaan. Baarin asiakaskunta koostuu paikallisista ihmisistä, jotka asuvat tällä alueella. Heille se on paikka tavata tuttuja kavereita ja höpötellä heidän kanssaan. Ikinä en ole nähnyt siellä yhtään vahvasti humaltunutta asiakasta tai mitään järjestyshäiriötä. Poikkesin siellä myös kuukautta aiemmin, mutta silloin en nähnyt omistajia. Toinen kavereista oli ollut kotipuolessaan Cearan osavaltiossa. Hänen yhtiökumppani on myös sieltä kotoisin. Kun kysyin, että oliko hänkin matkustanut Cearaan, niin vastaus kuului: ”köyhät ihmiset matkustaa vasta sitten, kun heitä viedään hautausmaalle.” Vuosien aikana opin tuntemaan yhden baarin kanta-asiakkaista, mutta nyt en tavannut häntä. Oli kuulemma terveys pettänyt ja hän on lopettanut baarilla istumisen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Maanantaina menin taas Maracanalle, tällä kertaa tutustumaan stadionin museoon. Ostaessani lippua, tutustuin chileläiseen kaveriin, joka oli matkustanut Rioon tyttöystävänsä ja anoppinsa kanssa. Heidän kanssaan kiertelin museon läpi. Tämän kaverin kanssa löytyi helposti yhteinen puheenaihe, eli jalkapallo. Toki puhuimme myös muista asioista. Hän oli jostain lukenut, että Suomessa on maailman paras koulutus. Tämän väitteen olen kuullut pari kertaa aiemminkin. He olivat ensimmäistä kertaa Riossa ja ”nurkat” eivät olleet vielä tuttuja. Lähdin heille vähäksi aikaa ”matkaoppaaksi”. Näytin, miten metrolla mennään Copacabanan alueelle ja mistä löytyy matkatoimisto, joka myy päiväretkiä. ”Palkkiona” kaveri tarjosi ison mukillisen raikasta appelsiinimehua mehubaarissa. Se tuli ihan tarpeeseen, kun mittarissa näytti olevan 37 astetta. Marko Perälä