Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kultainen huilisti soittaa Mäntässä kansainvälisen kiertueensa lomassa

Kansainvälistä uraa tekevä huilutaiteilija Sami Junnonen konsertoi perjantaina 29. maaliskuuta kello 19 Honkahovissa Mäntässä yhdessä pianotaiteilija Tuomas Turriagon kanssa. Kultaisesta huilustaan tunnettu Junnonen asuu osan vuodesta Mänttä-Vilppulassa. –Perjantaina pidettävä konsertti Aavistuksesta ytimeen edeltää kiertuettani Saksassa ja Yhdysvalloissa ja on ensimmäinen yhteistyöhankkeeni Art Hotel Honkahovin kanssa. Matkustan työni puolesta paljon, mutta koen arvokkaana, että saan rikastuttaa toisen kotipaikkakuntani kulttuuritarjontaa konsertoimalla siellä ajoittain, Junnonen kertoo. Musiikin maisteri Junnonen voitti tammikuussa Yleisradion Vuoden levy 2018 yleisöäänestyksen. Hänellä on opintoja Sibelius-Akatemian lisäksi Lyonin konservatoriosta ja Kööpenhaminan kuninkaallisesta konservatoriosta.