Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

3-vuotiaiden yhteisillä synttäreillä leikittiin ja askarreltiin

Mänttä-Vilppulan seurakunta järjesti 3-vuotiaille tai tänä vuonna kolme vuotta täyttäville yhteissynttärit lauantaina Mäntän seurakuntatalossa. Paikalle saapui yhdeksän syntymäpäiväsankaria vanhempineen tai läheisineen. Kaupungin ikäluokkien pienentyminen näkyy juhlaväen vähentymisenä. 3-vuotiaiden yhteissynttäreitä järjestettiin 11. kertaa, ja alkuvuosina läsnä oli satakunta henkeä. Kuten kunnon synttärijuhlilla, niin näissäkin oli yhteistä ohjelmaa ja lopuksi herkuttelua. Seurakunnan työntekijät ohjasivat laululeikkejä ja muffinssin askartelua. Tietenkin sankareille esitettiin yhteinen Paljon onnea vaan -laulu. Vastaava lastenohjaaja Kirsti Valkeejärvi kertoi, että idea yhteisistä synttäreistä syntyi, kun Mänttä ja Vilppula yhdistyivät vuonna 2009. Seurakunta halusi uuden tapahtuman, joka yhdistää asukkaita. Aluksi tapahtuma oli vuorovuosina Vilppulassa ja Mäntässä, mutta Vilppulan seurakuntakeskuksen myynnin jälkeen syntymäpäiväjuhlaa on vietetty Mäntässä. Kolmivuotiaat ovat kyseessä siksi, että tapahtumalla markkinoidaan seurakunnan lasten päiväkerhoja. Niihin on ilmoittautumisaika parhaillaan menossa 17. toukokuuta asti. Kerhoihin ovat tervetulleita 2–5 -vuotiaat lapset. Syksyllä uusina kerholaisina voivat aloittaa vuoden 2020 maaliskuun loppuun mennessä 3 vuotta täyttävät lapset. Kerhot pidetään Mäntässä Tammirannassa ja seurakuntatalolla, Vilppulassa seurakuntakuntakodilla. Kerhojen kesto on 2,5 tuntia. Kolmivuotiaiden yhteissynttärit olivat tuttu tapahtuma mänttäläisten Jani Peltosen ja Suvi Humpin perheessä. Vuosi sitten Erika sai kunnian olla synttärisankari, tänä vuonna oli Pihlan vuoro. Pihla täyttää kolme vuotta syksyllä. – Olemme käyneet seurakunnan perhekerhoissa kolmisen vuotta. Vuodenvaihteessa tytöt menivät päivähoitoon, jossa käyvät kaksi kertaa viikossa, myös mummu on auttanut lastenhoidossa, kun olen tehnyt osa-aikaista työtä. Ennen töihin menoani kävimme joka viikko kerhoissa, jotta tytöt saivat samanikäistä leikkiseuraa ja itse tapasin muita aikuisia, Suvi Humppi kertoo. Jani Peltosen mukaan yhteisistä syntymäpäivistä ei kolmivuotias varmaan paljoa ymmärrä, mutta tapahtumassa saa touhuta muiden lasten kanssa ja syödä herkkuja. –  Pihla taisi nyt ensimmäisen kerran leikata saksilla, Peltonen katsoi kuopuksen muffinssin askartelun perään. Pohjaslahdelta syntymäpäiville olivat saapuneet Sirpa Väisänen tyttärensä Maija Korhosen kanssa. 9.1. syntynyt Maija oli vuoden 2016 ensimmäinen vauva Mänttä-Vilppulassa ja komeili tuolloin KMV-lehden kannessa. Puheliaasta tytöstä on kasvanut innokas keittiöapulainen. – Maija on kova leipomaan pullaa ja auttaa mielellään keittiössä, äiti kertoo. –  Minä laitan keittiössä kahvia, mutta en juo sitä. Minä juon maitoa, tyttö paljastaa. Kotona on vuoden vanha pikkusisko Kaisa . Maijan mukaan Kaisa tykkää syödä jäätelöä hänen kanssaan sen jälkeen kun kunnon ruoka on syöty. Väisäsen mukaan Maija on käynyt seurakunnan kerhoissa Kolhossa ja Pohjaslahdella. – Oikeastaan se on ollut Maijan ainoa harrastus. Reilun tunnin leikki- ja laulutuokion jälkeen lapset saivat mehua, keksiä ja jäätelöä. Vanhemmille oli luonnollisesti päiväkahvit. Tilaisuuden kruunasi seurakunnan maskotin Leevi-lampaan syntymäpäiväsankarille antama Lapsen raamattu .