Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Oletko koskaan miettinyt miltä tuolla mäen päällä näyttää? Aamuni ovat luetut – omasta tahdostani

Jokainen maanantai on lähempänä viimeistä. Tuota valon täyttämää tai tuskaisen kuumaa. Piipun varjossa on hämärää. Piipun varjossa on pimeää. Piipun varjossa on omituista. Piippu ei tuota valoa, muuta kuin mustavalkoista nostalgiaa. Alan väkisinkin muistella sitä päivää, kun kiipesimme mäelle. Tuo mäki oli korkea. Tuolta mäeltä pystyimme näkemään piipun yli ja nauttimaan valosta ja lämmöstä. Näetkö tuon mäen? Se siintää aivan tuossa edessämme. Miksi emme kiipeäisi sinne uudestaan? Olet kertonut, että tuolta mäeltä näkee kauas. Jopa Joensuuhun asti. Jopa kauemmaksi etelään, jos osaat oikein katsoa. Jokainen maanantai on lähempänä viimeistä. Tuota valon täyttämää tai tuskaisen kuumaa. Miltä uusi maanantai näyttäisi tuolta mäen päältä – sitä mietin. Mäki toden totta on korkea, ehkä juuri se saa meidät kipuamaan sen jälleen. Sanotaan, että susi, joka on mäen huipulla ei ole koskaan niin nälkäinen kuin susi, joka kipeää mäkeä. ”Kiipesimme tuon mäen vuosia sitten. Luimme omat aamumme – omasta tahdostamme. Nyt luemme ne uudestaan.” Jaloissamme riittää voimaa, sydämissämme iskuja ja sieluissamme voimaa aloittaa uusi nousu. Matka on nousun arvoinen, sillä tiedämme, miltä tuntuu nähdä piippujen ylitse. Muistamme, miltä tuntuu, kun elämme päivän vain itsellemme. Muistamme, miltä tuntuu, kun olemme vapaita. Yksi tavallisen tuntuinen harmaa maanantai oli viimeinen, kun palasimme mielissämme tuon mäen juurelle. Näemme, että se on aivan tuossa edessämme. Näetkö sinäkin sen? Kiipesimme saman mäen vuosia sitten. Luimme omat aamumme – omasta tahdostamme. Nyt luemme ne uudestaan. Seitsemän vuotta sitten väistin Sodankylän, ja laitoin aseen ikuisesti naulaan. Ruudin hajun sormissa korvasi painomuste. Tuo muste tuoksui hyvältä niin kauan kuin kesti nälkäinen matkamme mäelle, mistä emme nähneetkään piippujen ylitse. Kynää en laita pulpetin uumenin, mutta painomusteen pesen kohta pois ja aloitan kiipeämisen uudelleen. Miksi? Koska haluan tuntea sen nälän uudelleen. Ja koska minulla on mahdollisuus. Mahdollisuus tehdä maanantaista valon täyttämä ja tuskaisen kuuma, maanantaista, joka on lähempänä viimeistä, mutta ei viimeinen. Olokkeehan ihmisiksi. Älkääkä antako sen piipun peittää kaikkea alleen.