Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Marjatta Loposen muistonäyttely Kallenautiossa

Marjatta Loponen oli syntyisin Ruovedeltä, mutta eli lähes koko elämänsä Juupajoella. Hänellä oli Juupajoella kirjakauppa vuosina 1953–1989. Tuleva taiteilija oli hyvä piirtämään jo lapsena, mutta taiteilijanura alkoi vuonna 1973 Timo Musturin ohjaamassa kansalaisopiston taidepiirissä. Hän haki oppia taiteeseen myös lukuisilta kursseilta, muun muassa Assi Madetojan ohjaamalta keramiikkakurssilta ja maalausten lisäksi alkoi syntyä myös keramiikkaa. Marjatta Loposen taiteelle on ominaista rohkea ja vahva värien käyttö sekä hyväntahtoinen huumori. Lisäksi esille töistä nousee usein myös herkkyys ja sadunomaisuus. Uransa myöhempinä vuosina hän kiinnostui naivismista ja myös näitä töitä on esillä Laurien tuvassa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Maalauksia Loponen teki 30 vuoden aikana parisen sataa. Häntä inspiroi taiteilijana varsinkin luonto, se näkyy hänen töidensä aiheissa ja väreissä. Pääasiassa hän maalasi öljyväreillä, mutta teki myös akvarelleja. Taiteen tekemisen lisäksi Loponen ansioitui kulttuuri- ja kotiseututyössä. Hän toimi luottamustehtävissä Juupajoen kulttuurilautakunnassa, kuului Juupajoki-seuraan ja Ylä-Hämeen Taiteilijaseuraan. Harrastuksekseen Loponen teki käsitöitä, lauloi kuorossa, liikkui luonnossa ja luki elämäkertoja.