Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Yrittäjille tarjolla suoraa tukea

Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa. Tuen suuruus on 2 000 euroa. Sen rinnalla yksinyrittäjä voi hakea myös yrittäjille tulossa olevaa laajennettua työttömyystukea. Yksinyrittäjä hakee tukea yrityksen sijaintikunnalta. Haku kunnissa avautuu viimeistään kahden viikon kuluessa. Kunnille laaditaan tuen myöntämiseen ohjeet sekä valmis hakulomakepohja. Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Avustuksen myöntämisen ehtona on yksinyrittäjän osoittama merkittävä heikentynyt taloudellinen tilanne ja liikevaihdon alenema koronaviruksen takia vuoden vaihteen jälkeen. Tuki on harkinnanvarainen. Tukea ei voi myöntää, jos yritys on ollut taloudellisissa vaikeuksissa ennen koronakriisiä, eikä yritykselle jolla on verovelkoja. Avustusta voidaan maksaa 1. maaliskuuta–31. elokuuta 2020 välillä aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuki on määräaikainen ja sitä voi hakea 30. syyskuuta 2020 saakka. Ely-keskuksilta tukea enintään 5 henkilön yrityksille Ely-keskukset rahoittavat koronakriisissä yrityksiä, joissa työskentelee enintään viisi henkilöä. Haku avautui 31. maaliskuuta Ely-keskusten verkkosivuilla. Avustus on tarkoitettu yrityksille, joiden toiminta on tilapäisesti vaikeutunut tai vaikeutumassa koronaviruksen vuoksi. Yrityksellä tulee olla kannattavan toiminnan edellytykset jatkossa. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, kala- ja metsätaloutta sekä maataloustuotteiden jalostusta. Tukea voivat hakea myös ne yritykset, joissa on useita yrittäjiä, vaikka heillä ei olisi työntekijöitä. Avustusta myönnetään tilanneanalyysin tekemiseen tai kehittämistoimenpiteisiin. Avustusta voi hakea yhteen toimenpiteeseen kerrallaan, kumpaankin toimenpiteeseen voi avustusta saada vain kerran. Molempiin avustuksiin esitetään tueksi enintään 80 prosenttia avustuksen perusteena olevista laskennallisista kustannuksista. Tilanneanalyysillä yritys voi selvittää yrityksen toimintaa, uusia liiketoimintoja, tuotannon ja palvelujen organisoimista koronan aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa ja sen jälkeen. Avustuksen määrä tilanneanalyysiin voi olla enintään 10 000 euroa. Avustusta voi hakea myös yrityksen kehittämistoimenpiteisiin, jotka parantavat yrityksen mahdollisuuksia koronaviruksen aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa ja sen jälkeen. Avustuksen määrä kehittämistoimenpiteisiin voi olla enintään 100 000 euroa, suhteutettuna kuitenkin yrityksen toiminnan laajuuteen. Ely-keskuksen tuet ovat suoraa rahallista tukea, eikä lainaa. Sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Business Finlandilta tukea 6–250 henkilön yrityksille Business Finland tarjoaa esiselvitys- ja kehittämisrahoitustukea 6–250 työllistäville pk-yrityksille ja pienille suuryrityksille, eli niin sanotuille midcap-yrityksille, joiden yritysmuoto on Oy, Oyj, KY, Ay tai Osk. Esiselvitysrahoituksen suuruus on enintään 10 000 euroa ja Kehittämisrahoituksen suuruus on enintään 100 000 euroa. Molempien avustuksen suuruus on 80 prosenttia projektin hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Business Finlandin tuki on suoraa rahallista tukea, ei lainaa. Sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Business Finland oli 30. maaliskuuta 2020 mennessä saanut yrityksiltä yli 12 000 rahoitushakemusta. Valtio on luvannut suoria yritystukia miljardi euroa Suomen Yrittäjien verkkosivuillaan 31. maaliskuuta julkaistun tiedotteen mukaan valtion on luvannut suoria yritystukia koronavirustilanteessa yhteensä miljardi euroa. Summasta 700 miljoonaa euroa on tarkoitettu Business Finlandin myöntämiin avustuksiin ja 300 miljoonaa Ely-keskusten myöntämiin avustuksiin. Kaikkien tukien edellytyksenä on elinkelpoinen yritys ja liiketoiminta. Suomen Yrittäjien 31. maaliskuuta julkaiseman tiedotteen mukaan valtion on luvannut suoria yritystukia koronavirustilanteessa miljardi euroa.