Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Teoksen tarina: Teoksen nimi paljastuu viimeisessä lauseessa

Teoksen tarina sarjaan Lepistö valitsi teoksen, joka on hänen omien sanojensa mukaan tarinallisin kaikista hänen tekemistään töistä. Teoksella on nimi, joka paljastetaan vasta tämän jutun viimeisessä lauseessa. –  Taitaa olla kahdeksantoista vuotta siitä, kun tein ensimmäiset työni. Sitä ennen olin piirtänyt aika paljon tussilla ja itse asiassa työni työvälinsuunnittelijana oli pitkästi piirtämistä, aloittaa Risto Lepistö . Taiteen tekeminen lähti siitä, kun Annikki Kujanpää sai minut kerran houkuteltua viikonlopun kestäneelle pastellimaalauskurssille ja sillä tiellä Lepistö on viipynyt tähän päivään saakka. Pastellitöistä on muodostunut hänen omin lajinsa, mutta viime vuosina hän on alkanut keskittymään yhä enemmän öljyväreillä maalaamiseen. –  Piirtämisestä olen aina nauttinut ja jäädessäni aikoinaan eläkkeelle työkaverit antoivat minulle lahjaksi vanhan piirustuspöytäni, jonka ääressä olen sittemmin piirtänyt näitä pastellitöitä, kertoo Lepistö. Päästyään taiteen teossa vauhtiin, hän liittyi pian myös Mäntän Taideseuraan ja toimi myös takavuosina sen puheenjohtajana. Hän ikuistaa mielellään erilaisia maisemia ja pohjimmiltaan siitä on kyse tässäkin työssä. Teoksessa näkyy iso silta, vettä ja taustalla oikealla talo ja sen vasemmalla puolella punainen rakennus, joka oli aikoinaan mylly. Teos syntyi puhtaasti tarina edellä ja se on suurella taiteilijan vapaudella tehty valokuvasta. –  Kuvassa näkyvä järvi on Kuortaneen järven pohjoisosa. Meidän kotimme sijaitsi pienen matkan päässä kuvan maisemasta ja kuvassa näkyvä punainen rakennus oli isän mylly, jossa hän jauhoi lähistöllä asuvien jauhot. Tuon sillan yli kaikki meidän kylämme lapset kulkivat kansakouluun. Mylly näkyi suoraan meidän pihaamme, jatkaa Lepistö. Hän muistaa yhä, kuinka työtä tehdessä vanhat muistot tulivat elävinä mieleen ja niitä tulee edelleen joka kerta, kun työtä pysähtyy katselemaan. –  Isä ahkeroi myllyssä usein aamuvarhaisesta iltamyöhään ja hänelle piti viedä sinne evästä. Matkaa kodin ja myllyn välillä oli pari kilometriä, eikä kiireisenä aikana ollut mitään mahdollisuutta käydä välillä kotona syömässä, selvittää Lepistö. Kun katsoo kuvaa oikein tarkkaan, huomaa myllyn päädyssä ruskean täplän. Siinä on seiväs, jonka päähän isä pisti ruskean säkin ja nosti sen pystyyn, kun tuli nälkä. Siitä tulee tämän teoksen nimi, joka on: Tuokaa myllärille evästä .