Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Maaliskuussa ei koettu äärisäitä

Viime kuun keskilämpö oli kaksi astetta pakkasen puolella eli vajaan asteen yli pitkäaikaisen keskiarvon. Lämpimin maaliskuu oli vuonna 2007, jolloin päästiin lähdes kahden plusasteen keskilämpöön ja kylmin kahta vuotta myöhemmin. Tällöin jäätiin yhdeksään miinusasteeseen. Maaliskuun pakkasennätyksen noteerasin vuosina 1994, 1998 ja 2005, jolloin pakkanen kiristyi pahimmillaan 27 asteeseen. Korkeimman maaliskuisen lukeman eli +15 astetta mittasin vuonna 2007. Viime kuussa pakkanen paukkui kireimmillään 19 asteessa ja parhaimmillaan käytiin 11 astetta plussan puolella. Pihassani oli enimmillään 37 senttiä lunta. Vuonna 2011 olivat maaliskuiset kinokset parhaimmillaan 64 sentin korkeudella ja kolmea vuotta myöhemmin riitti valkoista tavaraa vain seitsemän sentin verran. Ilmatieteen laitoksen mittauspisteistä Hyytiälässä käväisi hanki 48 sentin korkeudella. Hallissa suurin korkeus oli 35 senttiä ja Härmälässä 30 senttiä. Sama laitos mittasi Hyytiälässä 36 millin sademäärän. Hallissa satoi 37 milliä ja Härmälässä 28 milliä. Sadetutka näytti eri puolilla Pirkanmaata paljon suurempia lukemia, mutta edellä olevat on mitattu maan pinnalla. Ilmastonmuutos on ollut "päivän sana" vuosikymmeniä. Minäkin hyödynsin asiaa fysiiikan opetuksessa jo 1970-luvulla. Oppilaat jaksoivat kuunnella selittäessäni, mitä tarkoittaa termi "kasvihuoneilmiö" ja miten se liittyy oikeisiin ansareihin. Tutkimme myös kartan korkeustietojen avulla, säästyykö koulumme kastumiselta, jos merenpinta nousee silloisten arvioiden mukaisesti sadalla metrillä Antarktiksen jäätiköiden sulaessa. Olisi säästynyt juuri ja juuri. Nyt meneillään oleva muutos ei ole uusi ilmiö. Vuosimiljoonien mittaan sellaisia on ollut jatkuvalla syötöllä. Ilmasto on lämmennyt ja kylmennyt paljon nyt meneillään olevaa paljon enemmänkin. Myös merenpinnan korkeus on vaihdellut. Alimmillaan se on ollut jääkausien aikana toista sataa metriä nykyistä alempana ja vastaavasti lämpökausien aikana kymmeniä metrejä nykyistä korkeammalla. Sukupuuttojakin on ollut, mutta pääosin elämä on jatkunut. Eliöt ovat enimmäkseen sopeutuneet muutoksiin. Niin sopeutuvat nytkin. Mutta ennen oli sopeutumisaikaa tuhansia vuosia tai kauemmin, nyt pahimmillaan vain satoja vuosia. Siksi pitää käyttää kaikki ihmisten mahdollisuuksien rajoissa olevat keinot hidastaa muutosta.