Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Miljoona potti kaupungille - Ikävä kyllä negatiivinen

Niin…. Mistäpä enää (ei todellakaan enää mistään) löydetään kaupungillemme uusi nousu suunta? Tuollainen uutinen, joka paikallislehdessä torstaina oli, vetää ”maton jalkojen” alta kaikilta, niin asukkailta, kuin yrittäjiltäkin. Puhutaan tasapainotuksista ja niin edelleen ja kaikkihan tuon ymmärtävät, että ei niin isoa säästöä voida mistään nipistää, että olisimme edes joskus tasapainossa. Miettikääpä kaikki päättäjät, että uskooko Teistä enää itsekkään kukaan, että olisimme joskus sellainen kaupunki, että täällä olisi tasapainossa kaikki asiat, esimerkiksi muuttoaalto täältä pois kääntyisi päinvastaiseksi? Yrityksiä tulisi paikkakunnalle lisää, syntyisi uusia paikallisyrityksiä, kauppoja ja niin edelleen. Vaikka kuinka yritän olla positiivinen, niin onhan tämä selvä, ei tule tapahtumaan. Ja vaikka kuinka päättäjät ovat vielä joitain vuosia sitten yrittivät vakuuttaa, että kaikki selviää, emme ole niin syvällä kuin uskotaan…. Niin, olisiko jo aika myöntää, että olemme nilkkoja myöten suossa, ikävä kyllä…. väärinpäin. Seuraavaksi, jos (=kun) paikkakuntamme julistetaan kriisikunnaksi, niin se on lorun loppu paikkakuntalaisille, jotka yrittävät kiireesti myydä esimerkiksi asuntoaan pois, muuttaessaan uuden työn perässä toiselle paikkakunnalle. Silloin ei sillä asunnolla, oli se sitten talo / muu kiinteistö, ole juurikaan arvoa markkinoilla. Ja mitä tekee se henkilö, jolla siinä asunnossa velkaa vielä huomattava määrä? Onko kiva myydä kaunis asunto pilkkahintaan, että saisi siitä edes jotain (omiaan ei koskaan)? Kirjoitukseni ei ole tarkoitus lietsoa mitään ikävää kaupunkimme ylle, mutta tosiasioita ei voi pitää piilossa. Onko todellakin niin, että kauniista pitäjästämme on tulossa ”aavekaupunki” tulevaisuudessa? Jokunen vuosi sitten oli vielä Vilppulassa kyltti tien varressa (palolaitosta vastapäätä) ”Läheisyydestä lisäarvoa”, siis minkä läheisyydestä? Kyltin laittajakin näköjään poisti sen, kun ei ollut mitään läheisyyttä, muuta kuin lähestyvän kuihtumisen läheisyys? Kirjoittaisin niin kovasti kaikesta kivasta, jota meillä täällä (vielä) on, on satamat, liikuntapaikat, jäähallit ja niin edelleen. Paljon hyviä ihmisiä, jotka yrittävät kaikin tavoin vielä uskoa tulevaan hyvään, on yrittäjiä, jotka investoivat firmoihinsa ynnä muuta sellaista. Mutta mitäpä sitten, kun tällaisetkin loppuvat? Ei kukaan määrättömästi jaksa uskoa ja luottaa mihinkään, jos mitään hyvää ei ole näköpiirissä? Toivotan kaikille kuitenkin oikein hyvää alkaa Joulunaikaa, hyvää tulevaa Uutta Vuotta 2020, ja ennen kaikkea luottamusta kaikkeen hyvään. Ja kaikkien kannattaa muistaa ”Rehellisyydestä jää harvemmin kiinni”. Nimimerkki Ajattelen, siis olen