Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Vesiystäviä etsimässä Mäntästä, Vilppulasta ja Ruovedeltä

Sisävesien tytöksi itsensä profiloiva tamperelainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa pitää aina uikkareita mukana. Hän päätti joskus lapsuudessa, ettei aikuisena ajaisi yhdenkään rannan ohi pysähtymättä. Nykyisin Vuoksenmaa harrastaa avovesibongausta ja postaa uimaretkistään otoksia somessa. Hän on uinut niin Keurusselässä, Ajosjärvessä kuin Ruovedessä. –Minulla on varmaan kymmenet uikkarit ripoteltuna eri paikoissa, auton perässä, Helsingin ja Tampereen kodissa, mökillä Hämeenlinnassa. Jos tiedän olevani menossa vesistöjen ohi, tarkistan sopivia paikkoja uimaan.fi-sivustolta. Sieltä löytyy pieniäkin rantoja, kuvistaan kirjankin julkaissut Vuoksenmaa kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vesi hyväksyy Hänellä ei ole koskaan ollut vesipelkoa, ja uimisessa hän korostaa järjen käyttöä. –Se on jotenkin siinä elementissä, että vesi on hyväksyvä ja kannatteleva ja hoitaa ihmistä. Joskus Kreikassa muistan joutuneeni aallon heittämäksi ja säikähdin, mutta ei se ole jättänyt pelkoa. Jos lähden ihan korpeen, sujautan pistosuojatossut jalkaan, ettei terävä oksa tai lasinsiru satuta. Jokunen tikki on joskus jouduttu laittamaan. Järvet ovat Vuoksenmaan mukaan keskenään erilaisia. –Mäntässä voi kokea ihmisiä palvelevaa työ- ja teollisuusvettä. Jossain Virtain suunnalla on Helvetinkolun ja Torisevan tyylisiä jylhiä ja maagisia vesiä, vähän erakoituneita ja salaperäisiä. On ankaria vesiä, jotka eivät ole helposti lähestyttäviä, ja toisia, jotka ovat eri syistä väsyneitä ja kuormittuneita. Vuoksenmaan avovesikuvien idea on, että kaikki kuvat otetaan kännykkäkameralla ja kuvassa täytyy aina olla häivähdys hänestä itsessään. –Fiilistelen ensin rannalla, sitten menen veteen. Alkukeväällä bongatut järvet saavat helpommin ärhäkän maineen, kuin kesällä uidut, koska veden lämpötila tietysti vaikuttaa tuntemuksiini. Noustuani vedestä mietin, miten kuvata, ja palaan takaisin veteen tai vesirajaan ottamaan kuvia. Oleellista on veden ja minun kohtaaminen, minun on pitänyt käydä siinä vedessä. Pukeuduttuani kirjoitan kännykkään tunnelmat ja kotiin päästyäni julkaisen. En manipuloi tai filtteröi kuviani, säädän vain valotuksen ja värisävyt kohdilleen. Vesi antaa Vuoksenmaalle runsaasti aistikokemuksia. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ruovesi laulaa –Aistin, miltä ranta ja vesi tuoksuvat. Kuulostelen, onko asutusta, kulkeeko läheltä tie, onko järvessä saaria, onko ranta kallioinen vai onko se suonreunaa. Ajosjärvi suhtautuu tulijaan ystävällisesti ja on vaatimaton ulkonäöltään ja luonteeltaan. Veden ääni on minusta hirveän kiinnostava. Ruovesi on vesi, joka laulaa matalalla alttoäänellä. Vuoksenmaalle vedet ovat ystäviä. Ne tarjoavat hänelle vapaata improvisaatiota. –Mielikuva syntyy nopeasti, ja haluan olla omille aistimuksilleni uskollinen. Jonkun toisen aistit voivat antaa erilaisen kuvan. Ei ole oikeaa eikä väärää, vaan kokemukset ovat henkilökohtaisia. Täytyy muistaa, että tämä on mielikuvaleikkiä, joka parhaassa tapauksessa auttaa muitakin antamaan arkipäiväiselle tuokiolle merkityksiä. Siinä veden äärellä saattaa voida hetken koettaa ymmärtää elämän merkitystä. Luonto tulee väistämättä lähelle uimaria. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Koen välillisesti tekeväni ympäristönsuojelutyötä, jos onnistun teoksellani houkuttamaan ihmisiä luontoon. Mitä enemmän liikkuu metsien sylissä tai vesien äärellä sen tärkeämmältä alkaa tuntua ympäristöstä huolehtiminen. Ylä-Pirkanmaan vesiin Vuoksenmaalla on erilaisia yhteyksiä, kuten ystävien kesämökki tai lapsuudessa tehty matka. –Mäntän kuvataideviikoille saatan matkata eri reittejä. Kokemuksia on kertynyt monilta reissuilta. Tämä on elämän mittainen projekti, joka nivoutuu kesän kaikkiin matkoihin.