Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Seurakuntalaisia kiinnosti neljän kirkkorakennuksen tasapuolinen kohtelu tiukassa taloustilanteessa

Vilppulan kirkossa sunnuntaina 18. lokakuuta kokoontui joukko seurakuntalaisia seuraamaan Mänttä-Vilppulan seurakunnan kirkkoherranvirkaan ehdolla olevien vs. kirkkoherra Saila Munukan ja Äänekosken seurakunnan kappalaisen Lauri Pietikäisen vaalisaarnaa ja avointa keskustelutilaisuutta. Lääninrovasti valvoo vaaleja Tilaisuudessa puheenvuoroja jakoi kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Juhani Mäkelä . – Seurakunnallamme on kaksi tärkeää painopistettä. Pienenevän jäsenmäärän vuoksi taloustilanne on tiukka, mutta tärkeä on myös kirkkoherran hengellinen tehtävä, Mäkelä korosti. Tilaisuudessa oli mukana tuomiokapitulin määräämän vaalien valmistelijana lääninrovasti Seppo Jarva , joka on Kangasalan seurakunnan kirkkoherra. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Mänttä-Vilppulan seurakunnassa on kirkkoherranvaaliin valittu välillinen vaalitapa, ja tänään virkaan ehdolla olevien on mahdollisuus vastata seurakuntalaisten esittämiin kysymyksiin. Muistutan seurakuntalaisia, että pitää kysyä sellaista, mikä on viran hoitamisen kannalta oleellista. Kysymykset pitää esittää molemmille ehdokkaille, Jarva painotti. Miksi haluaa kirkkoherraksi? Ensimmäisen kysymyspatteriston esitti Leena Mäkinen . – Minulla on 2 kysymystä, joihin toivon kyllä- tai ei-vastausta. Oletko valmis vihkimään samaa sukupuolta olevan kristilliseen avioliittoon? Oletko henkilökohtaisesti ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen sovittajana ja pelastajana? Saila Munukka: Kun kirkkolaki muutetaan, että samaa sukupuolta olevien vihkiminen on mahdollista, olen valmis vihkimään heitä. Toiseen kysymykseen vastaukseni on kyllä. Lauri Pietikäinen: En ole tältä istumalta valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Toiseen kysymykseen vastaan kyllä. Veikko Lehtola halusi tietää, miksi ehdokkaat ovat ryhtyneet papiksi ja miksi ovat päättäneet hakea kirkkoherran ”hankalaan” tehtävään. Saila Munukka: Tämä työ on elämänikäinen kasvuprosessi, ja kasvan pappeudessa koko ajan. Kun olen ollut pappina monessa seurakunnassa, olen huomannut, että pystyn parhaiten palvelemaan seurakuntaa ottamalla tämän ”hankalan” viran vastaan. Työntekijät ovat sanansaattajia seurakunnan keskellä, ja pystyn turvaamaan heille työrauhan ja kantamaan seurakunnasta hallinnollisen vastuun. He voivat toimia luovasti ja käyttää uusia tapoja tuoda evankeliumia esiin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Lauri Pietikäinen: Minulle papin työ on ollut kutsumus pienestä pitäen. Poikasena nousin isolle kivelle ja saarnasin. Kun itse on saanut kokea Jumalan armon, niin haluan kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen. Aloitin nuorena työt hautausmaalta, sittemmin olen tehnyt nuorisotyötä ja diakoniatyötä. Pappi on paimen, ja kirkkoherran tehtävä on ohjata seurakunnan toimintaa eteenpäin ja kannustaa työntekijöitä työssään. Vapaaehtoiset ovat seurakunnan kannalta myös tärkeitä. Kirkkoherrana voin kulkea rinnalla ja huomata työntekijöiden lahjat ja kannustaa ihmisiä löytämään oman paikkansa. Pidetään evankeliumia esillä, palvellaan lähimmäisiä ja tehdään yhdessä porukalla arvokasta ja vastuullista työtä. Työaikalain muutos puhuttaa Kasvatustyön pappina Matti Kivilahti halusi tietää, mitä ehdokkaille tulee mieleen sanaparista lapset ja kirkko. Lauri Pietikäinen: Pienestä pitäen olen äidin kanssa käynyt kirkossa, kun isä oli suntio. Tehdään kirkko lapsille tutuksi. Päiväkerhotyö on toimiva kanava, ja vaikka ne ovat äitivaltaisia, isiäkin on mukana. Toiminta lasten parissa on arvokasta, vaikka väki on vähentynyt. Tehdään matala kynnys osallistua, rakastetaan ja välitetään. Jeesus otti lapset vastaan ja siunasi heitä. Hän on lapsityön esikuva. Saila Munukka: Olisi ihana, jos jumalanpalveluksessa voisi olla lapsia mukana, ettei heitä eristettäisi aikuisten tilaisuuksista. Kirkkosalissa on tilaa kaikille. Tärkeä kysymys on, millä tavalla lapset kasvaisivat mukana ja miten nuoria saataisiin toimintaan muulloinkin kuin rippikouluaikana, kun he tekevät suorituksia. Meidän on mietittävä toimintaa niin, että lapsiperheet ja nuoret osallistuisivat siihen vapaaehtoisesti ja se yhdistäisi meitä kaikkia saman katon alle. Kivilahti nosti esiin myös uudistetun työaikalainsäädännön, jonka mukaan seurakunnallinen työ saattaa muuttua työajalliseksi, ja ehdokkaiden suhtautumisen siihen. Lauri Pietikäinen: Työaikalain mukaan on elettävä ja oltava. Kyllä papin työtä joutuu välillä tekemään työaikojen ulkopuolella. Siinä täytyy itse säilyttää jonkinlainen tolkku työn ja vapaan välillä. Kun työaika on 8 tuntia päivässä, sitä voi jakaa vaikka aamuun, tehdä välillä omia asioita ja jatkaa työtä illalla. Esimies seuraa tilanteita ja vastaa siitä, että hommat tulevat hoidettua. Haasteita se tuo, mutta varmaan kuuluu tähän aikaan, että muutoksia tulee. Niistä on hyviä ja huonoja kokemuksia. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Saila Munukka: Olen ollut tekemässä moduulityöaikaselvitystä, ja sillä olisi voitu lähteä viemään työtä työajallisuutta kohti, mutta vastaan tuli paljon epäkohtia, kuten kuinka ajoitetaan lepohetki vaikean sielunhoidollisen keskustelun jälkeen, tai milloin ylipäänsä voi viettää vapaa-aikaa. Jos työntekijät haluavat, olen valmis viemään asiaa eteenpäin, mutta vielä seurakuntamme hengellisen työn tekijät eivät ole ottaneet asiaa puheeksi. Jos tarvetta on, mennään työajallisuuteen, ja silloin lähdemme määrittelemään työautonomiaa. Kirkon työnantaja- ja työntekijäliitot ovat kysymyksestä eri mieltä keskenään, ja olen odottavalla kannalla, mitä niistä kuuluu. Mänttä-Vilppulan seurakunnassa työaika-autonomia toteutuu aika pitkälti, mutta työnantaja kuitenkin määrää kirkollisten toimitusten ja joidenkin kokousten ajankohdat. Diakoniasta ja Raamatun asemasta Jaana Kekkonen ja Virve Pihlajamäki tiedustelivat ehdokkaiden näkyä diakoniasta. Saila Munukka: Diakoniatyö on sitä työtä, mitä arvostavat nekin, jotka eivät muutoin käy kirkossa. Diakoniatyön kautta kirkko osoittaa arvostusta niitä kohtaan, jotka putoavat yhteiskunnan ulkopuolelle. Näky diakoniasta, kuten lähetystyöstäkin, saisi näkyä jokaisessa työalassa. Niitä ei voi antaa vain kahden henkilön harteille, vaan lähimmäistyö on meidän kaikkien tehtävä: kohdata ihmisiä ja tukea heitä, missä voimme. Lauri Pietikäinen: Kun aikoinaan opiskelin diakoniatyötä, opinnoissa korostettiin, että meidän pitäisi löytää piilossa olevaa hätää. On ihmisiä, jotka eivät tule avun piiriin, ja silloin meidän on osattava mennä heidän luokseen. Vaikka kokoava toiminta ja vastaanotto ovat tärkeitä, myös vapaaehtoiset ovat tärkeitä. Diakoniatyöntekijä voi innostaa ja kouluttaa seurakuntalaisista vapaaehtoistyöntekijöitä ja toimia heidän tukenaan. Joskus oli niin, että aina odotettiin kirkon työntekijää paikalle, mutta nykyään vapaaehtoiset voivat tulla toimintaan mukaan. Diakoniatyöntekijä on alansa ammattilainen, mutta on asioita, joita vapaaehtoiset voivat tehdä. Pauli Selkee otti puheeksi Raamatun aseman ja merkityksen kirkkoherran tehtävässä ja viranhoidossa. Lauri Pietikäinen: Raamattu on kulmakivi ja perusta, siihen kaikki perustuu. Jumalan sana pysyy, se on kalliopohja, jonka varaan rakennetaan. Meillä on myös kirkon tunnustuskirjat ja katekismus, joita käytämme työssämme, mutta jos Raamatun mukaan opetetaan, seurakunnan käy hyvin. Saila Munukka: Raamattu on uskon perusta, mistä lähdetään, mutta virka perustuu myös tunnustuskirjoihin, ja viran hoidossa käytetään kirkkokäsikirjaa, kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Suomen lainsäädäntöä joutuu kirkkoherran työssä tutkimaan vähintään yhtä paljon kuin Raamattua, välillä jopa enemmän. Kanttorit lähettivät musiikkiterveisiä Kaja Jantsikene toi ehdokkaille kanttorien tervehdyksen ja kysyi, mitä monipuolinen musiikki merkitsee seurakunnan toiminnassa. Saila Munukka: Musiikki tuo seurakuntaelämään tunnelman, ja sillä pystyy vaikuttamaan siihen, millä tavalla sanaa pystyy ottamaan vastaan. Musiikki on yksi sanantuoja, ja kun se on monipuolista, se voi kohdata niitäkin, jotka eivät käy kirkossa. Musiikki liittyy koko elämään, ja eri tilaisuuksiin tarvitaan erilaista musiikkia. Lauri Pietikäinen: Urut ovat mahtava soitin, ja musiikki on seurakunnassa keskeinen alue. Hyvä, kun olemme saaneet uusia virsiä lisävihkoon. Meillä on erilaisia musiikkimakuja, siksi tarvitaan musiikkia laidasta laitaan. Musiikki uppoaa sisimpään vielä enemmän kuin sanat. Kun sanoma pysyy seurakunnan musiikissa kirkkaana, on mahtavaa, että musiikki on esillä kaiken ikäisten toiminnassa. Entä kirkosta eroaminen? Kirkosta eroamisen helppous nousi esiin Erlend Jantsikenen kysymyksessä. Miten se pitäisi pysäyttää, ja miten voitaisiin vähentää kirkosta eroamista? Saila Munukka: Kysymys on äärettömän vaikea ja laaja. Meidän pitäisi hypätä suoraan 2030-luvulle ja löytää uusia tapoja tavoittaa ihmisiä ja olla uskaliaita, kuten kirkon uudessa strategiassakin ohjataan. Tehdään pop-up-juttuja ja kokeillaan jotain muuta, jos jokin asia ei toimi. Vanhaa pitää vaalia, mutta siinä ei pidä olla kiinni. Katsotaan, mitä kirkon ulkopuolisessa maailmassa on meneillään. Olen ollut yrityspappina ja oppinut, että kirkon pitää osata puhua tätä päivää eikä kaanaata. Lähdetään rohkeasti toteuttamaan uutta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Lauri Pietikäinen: Kirkon pitää pysyä ajan hermolla, seurata aikaa ja mediaa, verkostoitua niiden tahojen kanssa, missä ihmiset liikkuvat, ja kuunnella, mitä he haluavat. Viedään evankeliumia ihmisille uusilla keinoilla ja otetaan koko seurakunta mukaan. Välitetään ihmisistä. Maailma muuttuu, ja kirkonkin pitää muuttua, mutta samalla pidämme kiinni perustuksestamme. Jantsikene toivoi ehdokkaiden kertovan, mikä heidät johti papin tehtävään. Lauri Pietikäinen: Olen kasvanut herännäiskodissa, ja papin kutsumus on tullut äidinmaidossa. Tein alkuun nuorisotyötä ja diakoniatyötä, sitten lähdin lukemaan papiksi. Papin työssä parasta on se, että ollaan ja toimitaan yhdessä koko seurakuntana. Olemme kaikki hengellisiä pappeja, mutta virka on kutsumus. Saila Munukka: Matkani papiksi on merkinnyt hengellistä kasvua aikuiseen uskoon, ja sen myötä vaihtui ala. Kun lähdin opiskelemaan teologiaa, suuntana oli papin ammatti. Se oli minulle kutsumus ja on yhä haaste, miten kuljen siinä eteenpäin. Kehno yhtälö: neljä kirkkoa, ja vähät rahat Keskustelutilaisuuteen oli saapunut verkon kautta kysymys, jossa tiedusteltiin, aikooko valituksi tuleva ehdokas kirkkoherrana kohdella kaupungin 4 kirkkorakennusta ja niissä tapahtuvaa toimintaa tasapuolisesti kiristyvässä taloustilanteessa. Saila Munukka: Mitä tarkoitetaan tasapuolisella kohtelulla? Se on vaikea kysymys. Kun varat vähenevät, meillä ei ole yhtä monta euroa käytettävissä kirkkoa kohden. Jos esimerkiksi päätetään, että Vilppulan kirkkoa aletaan korjata, minkä puolesta neuvosto on tehnyt töitä jo parin vuoden ajan, emme voi moneen vuoteen osoittaa samaa summaa Kolhon, Mäntän emmekä Pohjaslahden kirkkoon. Sitten on toiminnan näkökulma, kuinka paljon kirkkoa käytetään. Myös kirkon historia määrittää jokaiselle kirkkorakennukselle oman merkityksensä. Jokainen kirkko on tärkeä ja tuo paikallisesti myös hengellistä merkitystä. Realistista kuitenkin on, että jossain vaiheessa loppuvat ne rahat, joilla pidetään kirkkoa yllä, ja silloin pitää katsoa, mitkä ratkaisut ovat perusteltuja toiminnan jatkumisen kannalta. Lauri Pietikäinen: Olen samoilla linjoilla. Rakennuksia on kallista ylläpitää ja kunnostaa. Alueina Mänttä ja Vilppula ovat kaupungissa keskeisiä, niissä asukkaita on eniten, mutta ilman muuta Kolhoa ja Pohjaslahtea pitää kohdella tasapuolisesti. Alueen kirkoilla on kulttuurihistoriallista arvoa, ja on totuttu, että kirkossa on tilaisuuksia, niin määrärahojen rajoissa on toimintaa mietittävä. Jos väki vähenee, kodeissakin voi kokoontua. Kodeista alkuseurakunta lähti kasvamaan, ja vasta myöhemmin ryhdyttiin rakentamaan kirkkorakennuksia. Talous sanelee toimintaa, mutta alueiden kohtelussa tarvitaan tasapuolisuutta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Seurakuntalaiset halusivat tietää, miten kasvava ikääntyvien joukko otetaan huomioon ja miten työikäisiä saataisiin mukaan seurakunnan toimintaan. Lauri Pietikäinen: Väestöjakauma on sellainen, että vanhoja on enemmän, ja syntyvyys vähenee. Eläkeläiset ovat myös virkeämpiä kuin joskus ennen ja pärjäävät kotona pidempään. Vanhukset ovat voimavara. Seurakunnan on selvitettävä, mitä ihmiset haluavat tehdä, ja järjestettävä mielekästä toimintaa. Seurakunta pitää jäsenistään huolta loppuun asti. Työikäinen väestö on haaste. Nuoret pitäisi tavoittaa ennen kuin he lähtevät omilleen. Seurakunnan toiminnan pitäisi olla sellaista, että siellä tuntee olonsa kotoisaksi. Ei toimintaa toiminnan vuoksi, vaan kysytään ihmisiltä, miten voitaisiin toimia. Saila Munukka: Olemme tehneet strategiatyötä, ja siinä on noussut esiin, että perheet ovat työmme lähtökohta. Perheissä on eri ikäisiä, ja toimintaan kutsutaan kaikkia. Kun koronasta päästään, vapaaehtoisillekin riittää toimintaa seurakunnan tiloissa. Harrastustoiminta on otettava huomioon, kun mietitään kiinteistöjen käyttöä. Rukouksen merkityksestä Kysymyksissä haluttiin tietää myös rukouksen merkityksestä ehdokkaille ja vaikeimmista tilanteista papin työssä. Saila Munukka: Rukous on minulle lepopaikka, mistä lähden työhön. Se voi olla auton ratissa tai hetki ennen kokousta. Rukous antaa voimaa, ja haluan että se kantaisi myös seurakuntalaisia, työyhteisöä ja luottamushenkilöiltä. Vaikeimpia tilanteita olen kohdannut sairaalasielunhoidossa, kun katson surevien vanhempien vieressä kenkälaatikkoon aseteltua toivottua pienokaista tai kun olen kulkenut itsemurhayrityksen jälkeen elämästä kamppailevan nuoren rinnalla eteenpäin. Sairaalasielunhoidossa kohtaa elämän laajan kirjon. Lauri Pietikäinen: Rukous on kuin kännykkäyhteys Jumalaan, maksut on maksettu ja kuunnellaan Jumalan ääntä. Rukous ei ole vain pyyntöjä, se kristityn hengitystä. Pyhä Henki vaikuttaa meissä rukousta ja rukoilee lakkaamatta meissä. Sitä huomaa olevansa rukouksessa aamuin illoin ja pitkin matkaa. Tässäkin Jeesus antoi meille esimerkin. Vaikeimpia tilanteita papin työssä ovat olleet vielä syntymättömän tai vastasyntyneen kuolemat. Kovia tilanteita olen kohdannut myös tehdaspappina, kun joku lähtee oman käden kautta, ja menen tapaamaan omaisia. Vaalisaarnan evankeliumitekstinä oli Johanneksen evankeliumin 9. luvun kertomus, jossa Jeesus parantaa sokeana syntyneen miehen näön. – Tapahtui muutakin kuin näön parantuminen, tapahtui hengellinen muutos, Jeesuksen näkemien herätti parantuneessa sydämen uskon. Lutherin mukaan laki syyttää epäuskosta, mutta evankeliumi opettaa katsomaan Kristukseen. Usko ei ole tunne vaan sydämen varmuus. Se on paluu oman kasteen äärelle, Munukka saarnasi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Päivän tekstissä on kahdenlaisia ihmisiä: fariseuksia, jotka luulivat näkevänsä mutta olivat sokeita, ja oli sokea, joka sai näkönsä ja hänen elämänsä muuttui täysin. Fariseukset eivät välittäneet siitä vaan pitivät tärkeänä perinnäissääntöjä ja sapattikäskyä. Siitä he saivat hyvän syyn haluta Jeesus pois päiviltä. Sokeutta on monenlaista. Maailma muuttuu, ja muutoksen vastustaminenkin voi olla sokeutta, Pietikäinen totesi saarnassaan. Keskustelutilaisuuden jälkeen kirkkoneuvoston haastattelutyöryhmä haastatteli ehdokkaat toistamiseen. Haastattelijoiden käytettävissä on valintaprosessin aikana valmistuneet soveltuvuusarviot ehdokkaista. Kirkkoneuvosto äänestää ehdokkaista kokouksessaan tiistaina 3. marraskuuta. Lue lisää: