Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Millainen valtakunta?

Al-Holin leirillä asuvien suomalaisten Isis-naisten ja heidän lastensa kohtalo askarruttaa päättäjiä ja meitä muitakin. Naiset tahtoisivat palata Suomeen, mutta heitä ei välttämättä haluta ottaa vastaan. Lasten kohtalo on erityisen vaikea kysymys. Äidistä erottaminen ei kuulosta hyvältä, mutta onko lasten sittenkin turvallisempaa elää Suomessa, vaikka erossa äidistäkin? Kansalaisuus on kallisarvoinen asia. Valtioita on monenlaisia, ja valtakuntia. Jeesuksen viesti maailmalle oli, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Hän kutsui ihmisiä taivasten valtakuntaan. Sinne pääsisivät helpoiten ne jotka ottavat kutsun vastaan lasten lailla, avoimesti, nöyrästi ja luottavaisesti: ei täyttämällä tiettyjä vaatimuksia. Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunta on myös kuin juhla, jonka Jumala itse on järjestänyt. Jeesuksen vertauksessa valtava määrä ihmisiä sai kutsun pitoihin, mutta kutsu ei kelvannut. Ihmisillä oli liian kiire omissa puuhissaan – työkiireitä, liikeasioita, tunnepuolen roihua. Koska tilaa jäi yllin kyllin, pitoihin haettiin väkeä, jota muut eivät arvostaneet: kerjäläisiä ja monin tavoin huono-osaisia, keitä vain. Ruokapöytä saattaisi myöhemmin alkaa kiinnostaa ihmisiä, jotka vähättelivät isännän tarjousta, mutta se olisi silloin myöhäistä. Jumalan valtakunnan juhlaan pääsee siis ansiotta ja armosta, vain ottamalla kutsun vastaan. Paavalin mukaan se on myös vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa (Room. 14:17). Se ei ole ulkonaista valtaa eikä maallista mammonaa. Se on yhteyttä Jumalan kanssa ja ihmisten kanssa. Se on sisäistä iloa, koska asiat yläkertaan ja lähimmäisiin ovat kunnossa. Se on sydämen luottamusta Jumalaan, joka johdattaa asioita kaikille parhain päin. Se on sitä, että kuuntelemme, mitä Jumala puhuu ja otamme sen todesta. Jumala puhuu rauhan sanoja ja kutsuu meidätkin olemaan rauhan välikappaleita. On syytä rukoilla viisautta päättäjillemme, jotta al-Holia koskevat päätökset kantaisivat mahdollisimman paljon rauhaa. Kirjoittaja on Kuoreveden kyläpappi.