Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Tähden miehillä kuuden pisteen viikonloppu

Lauantaina joukkue kohtasi uuden tuttavuuden, Korian Ponnen, tämän kotisalissa. Tasainen kotijoukkue hangoitteli hyvin vilppulalaissikermää vastaan. Neljännessä erässä Tähti oli jo ”käynnistämässä bussia” 3-1 voittoa enteilleessä ottelupallotilanteessa 24-20. Lajin luonteelle ominaista on se, että mitään ei ole ratkaistu ennen päätösvihellystä. Korian Ponsi nosti itsensä vielä johtoon ja eräpallotilanteeseen 25-26, kunnes Santeri Salosen kaksi pistettä ja yksi vastustajan oma virhe takasivat Tähdelle erän 28-26 ja kolme sarjapistettä tuoneen otteluvoiton. Yleispelaaja Teemu Vanhamäki kuittasi Tähden parhaan pelaajan lusikan, pisterohmuna hääräsi Santeri Salonen, jolle merkattiin 22 onnistumista. Tähden syöttöpeli toimi paremmin kuin vastustajalla, mikä oli voiton kannalta tärkeää. – Tällä kertaa vaikutti, että pelaajavaihdot napsahtelivat kohdilleen. Tuntui, että vaihdoilla saatiin aina peliä parannettua. Taisi olla penkkikin hereillä, virnuili pelaajarulettia pyörittänyt Ahti Laaksi . Kotivoitto Hollolan Salpiksesta Sunnuntaina Tähti sai vieraakseen sarjan kahdella voitolla avanneen Hollolan Salpiksen, joka oli hakenut toisen voittonsa Korialta samoin 3-1 numeroin, kuin Tähti edellisenä päivänä. Viime kaudelta oli tiedossa, että lauantain otteluun verrattuna rima nousee. Salpis pelasi viime kaudella sarjan alusta alkaen 16 ottelun putken jäämättä kertaakaan ilman sarjapisteitä. Tuo putki katkesi vasta tammikuussa Tähden käsittelyssä Parkkivuoren hornankattilassa. Hollolalaisryhmä saapui Vilppulaan taistelutahtoa uhkuen. Ensimmäisen erän 17-17 tilanteessa vierailijat repäisivät kuuden pinnan johdon ja siirtyivät tavoittamattomalle 17-23 karkumatkalle. Loppu oli kosmetiikkaa ja erä vieraille 20-25. Toinenkin erä eteni tasaisesti numeroihin 12-12, kunnes puolestaan kotijoukkue pisti vilkun vasemmalle ja karautti ohi. Erän loppu 13-5, eränumerot 25-17, peli tasoihin ja yleisö kahvitauolle. Kahdessa viimeisessä erässä vieraat eivät enää johtoasemaa nähneetkään ja Parkkivuoressa oli vallalla isännän otteet. Erät kulkivat punapaitojen merkeissä selviin numeroihin 25-17 ja 25-12. Kapellimestareina heiluivat vahvan ottelun pelannut ja parhaana palkittu Sami Valaranta sekä nuori passarilupaus Henkka Strengell , joka esitti neljännessä erässä peräti kymmenen syötön putken. Teemu Vanhamäki ja Jani Liski loivat henkeä ja Liskin upeat torjunnat olivat kääntämässä ottelua toisessa erässä Tähden suuntaan. Voitoillaan Tähti nousi sarjan piikkipaikalle, tosin kolmen voiton Pälkäneen Lukko on pelannut yhden ottelun vähemmän. Tähti jatkaa kotiottelulla ensi sunnuntaina, kun Korian Ponsi saapuu vastavierailulle Parkkivuoreen.