Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kirja-arvio: Suomi suurvaltojen puristuksessa 1939–1940

Professorit Pekka Visuri ja Eino Murtorinne käyvät teoksessaan läpi yksityiskohtaisesti Hitlerin ja Stalinin kaupankäynnin Suomesta vuosina 1939–1940. Suurvaltojen toiminta tuntuu pöyristyttävältä. Kirjan alussa on toteamus, että ”paperipykälillä ja diplomaattisilla rakennelmilla ei saada mitään aikaan, vaan reaaliset voimat määräävät kehityksen kulun. Jos pykälät ovat vastassa, ne rikotaan.” Eli, sopimuspaperit pistetään silloin huussin naulaan. Tällaista oli valtioiden välinen turvallisuuspolitiikka 2. maailmansodassa. Pikkuvaltiot olivat vähäisiä pelinappuloita suurvaltojen pelilaudoilla. Vain viimeksi mainittujen ”legitiimit” intressit olivat tärkeitä ja määrääviä. Ne katsottiin milloin mistäkin näkökohdista johtuviksi ja perustelluiksi turvallisuusratkaisuiksi, jopa pienten maiden valtioruumiin ylitse. Niillä ei saanut olla turvallisuusintressejä. Euroopan valtioista käytiin huutokauppaa surutta, myös Suomesta. Siihen osallistuivat muutkin valtiot kuin vain natsi-Saksa ja stalinistinen Neuvostoliitto. Minkäänlaista laillisuutta ja moraalia ei esiintynyt, kun verikitaisen suden raivolla Hitler ja Stalin laajensivat reviiriään. Apua luvattiin mutta ei annettu Vaatimuksia, ohjeita ja ”hyviä” neuvoja siitä, miten valtiojohtomme olisi pitänyt kulloinkin hoitaa suhteitaan ulkovaltoihin, sateli monilta suurvalloilta paksun paperinivaskan verran, mutta aina neuvojansa parhaaksi, ei koskaan meidän omaksi eduksemme. Kirjoittajat todistelevat monen sivun verran Englannin ja Ranskan lupaaman avun mahdottomuutta talvisodan lopulla. Apua kyllä luvattiin divisioonakaupalla, mutta joukot olisivat miehittäneet vain Ruotsin malmikaivokset. Luvattiin 50 pommikonetta, mutta miksei niitä lennätetty Suomeen jo tammikuussa, jos maat olivat todella meistä huolissaan? Kun Boris Jartsev saapui vaatimuksineen Suomeen vuonna 1938, loiskahti jo tuolloin koskivene-Suomi kuohuissaan maailmanhistorian virtaan, jonka voima kasvoi kaiken aikaa. Valtiojohtomme koitti parhaan tietämyksensä ja kykynsä mukaan ohjata valtiovenettä pahimpien salakivien ohi, ja onnistuivatkin luotsaamaan sen lopulta rauhaisaan poukamaan. Säilytimme itsenäisyytemme ja omanarvon tuntomme, vaikka henkilöuhrit ja taloudelliset menetykset olivat valtaisat. Niistä saa neuvostojohto ottaa täyden vastuun. Molotov ja Hitler neuvottelivat Voidaan hyvin todeta, että talvisodan hyökkäyksellä ja välirauhan aikaisilla ikävillä teoillaan Stalin petasi paljolti Leningradin uhrit vuosina 1941–1944. Puna-armeija oli rajan takana valmiina saattamaan maamme valtauksen loppuun. Molotov kävi marraskuussa 1940 sitä Hitlerille esittämässä, mutta tämä ei suostunut vetämään läpikulkujoukkojaan Suomesta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Presidentti Mauno Koivisto on todennut, että olosuhteisiin nähden valtiojohtomme tekemät sota-aikaiset päätökset olivat sen hetkisen tietämyksen valossa pääsääntöisesti oikeita ja hyväksyttäviä. Niinpä. Joitain jälkikäteen moitittavia päätöksiä toki löytyy, mutta historiaa pitää katsoa sen hetkisestä tilanteesta, niistä lähtökohdista ja mahdollisuuksista, joita silloin oli, ei historioitsijoiden kirjoituspöytien äärestä kontrafaktuaalisena jälkikäteisjossitteluna. Maailma oli niin sekaisin 2. maailmansodan vuosina, ettei Suomen valtiojohdolla ollut mahdollisuuksia aina viimeisen päälle harkittuun, nopeaan ja suoraviivaiseen päätöksentekoon. Monet päätökset suorastaan saneltiin meille ulkoapäin. Professori Dmitri Frolov on todennut, että jos Suomi olisi miehitetty, suurin osa valtion virkamiehistä, poliiseista, upseerikunnasta ja muista Neuvostoliiton kannalta epäluotettavista ja vihamielisistä aineksista olisi tuhottu. Tällainen kansallemme suunniteltu karu kohtalo onnistuttiin armeijamme ansiokkaalla taistelulla vuosina 1939–1944 onneksi välttämään. Teos: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940. Kiista Suomen asemasta Saksan ja Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Tekijät: Pekka Visuri, Eino Murtorinne. Kustantaja: Docendo 2019. Sivuja: 286 Pertti Rampanen