Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kauppiaat: Mäntän tori on kaikkein paras - Kaupunkia arvostellaan paikkahinnoittelusta ja parkkipaikkojen vähyydestä

Torikauppiaat kehuvat Mäntän toria hyväksi, ellei ihan parhaaksi. Torille tullaan ostoksille, ei vain maleksimaan. Toria kehutaan aiheesta kaupunkilaisten, mökkiläisten ja turistien kohtaamispaikaksi. Ongelmia on. Torikauppiaiden määrä on laskenut ja tuotteiden tarjonta kapeutunut. Kauppiaiden enemmistö Mäntän torille tulee Tampereelta, lähituottajat ovat vähissä. Kaupaksi nykyisin käyvät erityisesti päivittäiselintarvikkeet ja tuoreet tuotteet. Tosin näillekin apajille marketit ovat tulleet. Mika Laukkanen Puutarha Laukkaset tilalta Kuorevedeltä pitää Mäntän ja Jämsän toria heille pääpaikkoina kesäsesonkina. Tilan väki on käynyt Mäntän torilla 1960-luvun lopulta. Talvella puutarhalla ei ole torimyyntiä, vaan silloin elantoa haetaan muista töistä, kuten koneurakoinnista. – Kesäsesonkina torikauppa tuo sen hetken elannon tekijöille. Torikauppa on auringonlaskun ala markettikilpailun vuoksi. Esimerkiksi me lopetimme kukkien myynnin torilla. Laukkasen mukaan kaupungin remontoitua torin maksumieheksi tulivat torikauppiaat paikkamaksujen korotuksen seurauksena. Moni kauppias sanoi jäähyväiset Mäntän torille. Laukkasen mukaan paikkamaksut karkottivat paljon satunnaisia myyjiä. – Me joudumme ostamaan neljä paikkaa autojen takia, vaikka kauppaa käydään 1–2 paikasta. Ei autoa voi jättää kauemmas ja kantaa sieltä perunoita myyntiin. Miinanpellonkadun remontti vei varjoisia hyviä parkkipaikkoja. Jos tori siirtyisi kirkon eteen, se olisi kuolinisku, hän evästää. Menekki on kasvanut koko ajan Mäntän torilla viisi vuotta leivonnaisia on myynyt Tuija Hyytiäinen Kuoreveden Palsinalta. – Kokemukseni Mäntän torilta ovat tosi hyvät. Menekki on kasvanut koko ajan, ja nyt minulla on kolme telttaa ja kahvilta. – Uskon, että ihmiset haluavat ostaa tuotteita, jotka eivät ole teollisia. Itse teen pullan tilalta haettuun raakamaitoon ja ruisleivän juuri on 1900-luvun alusta. – Asiakkaat ovat hyväntuulisia, ja olen saanut monta vakiasiakasta. Nykyinen aukiolo perjantaisin sopii, tietysti jos olisi lauantaina, silloin työssäkäyvät ehtisivät käydä. Myös Hyytiäinen kuulee asiakkaiden valittavan parkkipaikkojen vähyyttä katuremontin jälkeen. Tori on elämäntapa Kalakauppias Esko Andelin Tampereelta on myynyt Mäntän torilla kalaa vuodesta 1992 kesät talvet. – Tampereen lähiseudun paras kauppapaikka on Mänttä. Kauppa on hiipunut mutta tämä kesä on ollut aika hyvä. Kannattaisiko iltatoria kokeilla? – Pelkästään iltatorille ei kannata lähteä myymään pitkästä matkasta, siinä pitäisi sitten olla päivätori ensin jossain muualla. Muutenkin päivälle tulee pituutta, kun aamuneljältä lähtee ja illalla on kotona. – Torikauppa on minulle elämäntapa, olen jättänyt muutamia paikkoja pois, 69-vuotias kauppias kuvaa. Mänttäläinen Esa Mäkiaho on myynyt noin 30 vuotta Mäntän torilla valmistamiaan korituotteita. – Torikauppa on muuttunut tosi paljon. Ihmiset menevät halpakauppoihin. Kaupankäynti on torilla pienentynyt ihan minimiin. Pitäisi olla myynnissä kertakäyttötavaraa, mutta omat käsityöt kestävät aikaa. Mäkiahon mukaan huonoimmillaan on päiviä, jolloin ei mene mitään kaupaksi. Joskus tulee sata euroa. – Ei viitsisi paljoa olla. Olen eläkkeellä ja näkövammainen, enkä pääse liikkumaan. Vaimo on töissä ja toimii kuljettajana. Ennen tori oli täynnä myyjiä Mäntän tori on perjantaina kello 7-13. Mäkiahon mukaan vilkas kaupankäynti kestää parisen tuntia. – Eivät ihmiset muuhun aikaan tule. Ennen eräät torikauppiaat tekivät ensimmäiset kauppansa jo aamukuudelta mutta en minä heihin ole lukeutunut. Parhaiten ihmiset tulee kello 10–12. – Taitaa olla ihmisistä puutetta iltatorille, myyjiä saattaisi olla. Torilla myyjät ovat vähentyneet, ennen oli täynnä, eikä uusia tule tilalle. Ja se vaikuttaa asiakkaisiin ja myyjät vähenee edelleen, Mäkiaho ennustaa.