Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Hallilainen akvarellitaiteilija on ollut Malytchevan opissa ja ihailee Schjerfbeckin töitä

KMV-lehden maaliskuun käytävätaiteilija Outi Koho pitää itseään taiteen suhteen enemmän harrastelijana kuin ammattilaisena, vaikka tekeekin välillä töitä myyntiin. Jämsänkoskelta syntyisin oleva Koho asuu nykyisin Kuoreveden Hallissa, missä myös hänen työhuoneensa sijaitsee. – Piirtäminen ja taiteen harrastaminen jäivät kouluaikoihin. Silloin kun ammatinvalinta tuli ajankohtaiseksi, olisin varmaan ehkä saattanutkin haaveilla taideurasta, mutta isäni korosti ajan hengen mukaisesti ”oikean” ammatin hankkimista. Lähdin siis Helsinkiin opiskelemaan ja valmistuin laboratorionhoitajaksi, Koho muistelee. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Kävin Mäntässä töissä 30 vuotta, mutta kuntaliitoksen myötä sain mahdollisuuden vielä vaihtaa työnantajaa. Loppuvuodet ennen eläköitymistäni työskentelin Jokilaakson sairaalan laboratorioissa. Koulutoveri muisti piirtäjäksi Kuka olisi arvannut, että sairaalamiljöö herättäisi piilevän taiteilijan, mutta niin kävi Koholle. – Jokilaakson sairaalasta oli tuolloin ylihoitaja jäämässä eläkkeelle, ja entinen koulutoverini muisti minut piirtäjäksi. Hän pyysi minua tekemään ylihoitajalle läksiäiskortin. No, kyllähän se kortti sitten tuli, ja siitä innostuin taideharrastuksesta uudelleen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Koho lähti Jämsän työväenopiston kurssille ja pääsi viikonloppukursseilla Pietarin Taidekoulun kasvatin Olga Malytchevan hyvään oppiin. – Hän oli upea opettaja ja kannusti meitä aina tekemään parhaansa. Lasten lähtö pois kotoa jätti tilaa taideharrastukselle, ja sain värit ja pensselit käytettäväksi. Näin aika harrastukselle oli otollinen. Opiston kursseilla huomasin, että taitoni eivät olleet kokonaan kadonneet. Kohon yhtenä innoittajana on toiminut Helene Schjerfbeck (1862–1946). Koho kävi katsomassa myös viimeisimmän Schjerfbeckin elämästä ja työstä kertovan näyttelyn. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Schjerfbeckin töistä löytyy aina jotain uutta ja sielukasta. Ateneumin kaupasta löytyi Ellen Thesleffin (1869–1959) elämään ja taiteeseen perustuva taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreckin tutkimus nimeltään Minä maalaan kuin jumala . Siinä nousee esiin monia kiinnostavia taiteilijoita, ja lukukokemus vei hienolle taidematkalle Suomen kultakauden taiteilijoiden seuraan. – Ateneumissa oli joskus Lohikoski -niminen opettaja, joka sanoi, että ammattitaiteilijaksi tulee, jos on 20 prosenttia lahjakkuutta ja 80 prosenttia kunnianhimoa ja innokkuutta, että tuo itseään esille. Hyviä taiteentekijöitä olisi paljon, ja jos kaikki pystyisivät tähän, ehkä sitten heitä olisikin jo liikaa. Vuosien aikana kehittyy Pohtiessaan tekemiään töitä Koho kokee, että hänen näkemyksensä ovat kehittyneet ja kasvaneet vuosien harrastamisen myötä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Aluksi sitä oli innoissaan aina uuden työn valmistuttua, mutta itsekritiikki on kasvanut. Nyt jos en ole tyytyväinen lopputulokseen, roskiin menee. – Kaikki me olemme erilaisia, ja jokaisella taiteilijalla on oma näkemyksensä. Käytän paljon maanläheisiä ja ruskean eri sävyjä. Puhtaita värejä en käytä vaan aina lämpöisen suuntaan murrettuja. Taide ja sen tekeminen merkitsevät Koholle kokonaisvaltaista elämää. Akvarellista on tullut hänen omin lajinsa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – En osaa määritellä, miksi juuri akvarelli. Siinä on oma haasteensa ja tunnelmansa. Öljyväritöitä en osannut lopettaa, koska niitä voi aina korjata maalaamalla päälle. Akvarellin tekniikka on toisenlaista. On osattava lopettaa ja jättää myös paperin omaa valkoista sopivasti näkyviin. Näin töissä on kuultavaa pehmeyttä. Jos akvarellissa onnistuu, työstä tulee aivan ihana. Vastakohdat täydentävät toisiaan Valo ja varjo ovat Koholle keskeisessä asemassa. – Vastakohdat täydentävät toisiaan, eikä voi olla valoa ellei ole varjoa. Tämänkin opin Malytchevalta. Hän komensi, että pakita, mene taaksepäin ja katso, mitä teet, ja kyllä minä sitten opinkin. – Tavoitteeni on vielä oppia yhdistämään perinteinen maisemamaalaus ja abstrakti-ilmaus, Koho pukee sanoiksi taiteellisia ambitioitaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Koho arvostaa taiteen ja taiteilijoiden jättämää jälkeä suomalaiseen kulttuuriin. – Jos ei olisi ollut vahvoja taiteilijoita, historiaa ei olisi talletettu samalla tavoin kuin taiteen kautta. Nyt voidaan leikitellä kameralla, kuten itsekin teen. Minulla on pilvipalvelussa lukuisia aiheen mukaisia kansioita, ja yhdistelen kuvien yksityiskohtia tarpeen mukaan töissäni. Valokuva on hetken tuote, maalaustaiteen tekemiseen menee ihan eri tavalla aikaa. Outi Kohon, Kaija Laukkasen ja Päivi Hasalan taideteoksia on nähtävillä KMV-lehden toimituksen rappukäytävässä maaliskuun loppuun saakka.