Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Nostalgia: Mitä mahtuu vuosien 1925 ja 2020 väliin?

Kunnallistekniikan rakentamistoimisto rakennusmestari Leo Karhu pääsi eläkkeelle 27 työvuoden jälkeen Mäntän kaupungin palveluksesta. Hänelle järjestettiin kunniakierros Ford AA-säiliöpaloautolla. Mäntässä vuonna 1934 rakennettu auto oli käytössä vuoteen 1956 saakka. Vuonna 1990 21-vuotias sirkustaiteilija Antti Tuomento oli Suomen ainoa nuorallakävelijä. Hän saapui Vilppulaan Koskipäiville esiintymään. Hän aikoi ylittää Vilppulankosken ajamalla moottoripyörällä pingotettua vaijeria pitkin. Vaijerin paksuus oli vain 16 millimetriä. Kuorevesiläinen Mailis Paasikivi toimi koirien perhepäivähoitajana. "Oman koiran lisäksi minulla on melkein aina koiria hoidossa. Siinä tulee kuntoiltuakin kunnolla. Päivässä kilometrejä kertyy noin kaksikymmentä, puolet tulee kävellen ja puolet pyöräillen", Paasikivi kertoi. Mänttäläinen Jorma Virtanen ui kehitysvammaisten SM-kilpailussa Kaarinassa kaksi hopeaa ja yhden pronssin. 50 metrin vapaauinnista hopea tuli mukaan 39,8 ajalla. 100 metrin vapaauinnissa toinen sija irtosi ajalla 1.26,4. Pronssimitali tuli 50 metrin vapaauintiviestistä.