Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Lauri Pietikäinen: Rinnallakulkija, jonka kutsumus on olla paimen

Lauri Pietikäinen on Äänekosken seurakunnan kappalainen. Suntion poikana ja körttikodissa kasvaneena seurakunta ja kirkko olivat hänelle lapsuuden kasvuympäristö. – Tunsin jo nuorena kutsun lähteä seurakuntaan töihin. Aloitin hautausmaan kesätyöntekijänä, sittemmin valmistuin nuorisotyöntekijäksi ja diakoniatyöntekijäksi, toimin sillä alalla vuosia. Sitten opiskelin papiksi, Pietikäinen kertoo. Moottoripyöräilyä, lenkkeilyä ja monipuolista liikuntaa harrastava Pietikäinen on 56-vuotias ja kokee olevansa mies parhaassa iässä. – Olen karavaanari, joka tykkää liikkua luonnossa. Lappi on ehdoton ykköspaikkani. Minulla on 3 aikuista poikaa, jotka opiskelevat ja asuvat Kuopiossa. Nykyinen perheeni koostuu mahdottoman ihanasta emännästä, ja hänen 3 pojastaan, jotka käyvät koulua ja opiskelevat. Emännän tytär on jo muuttanut pois kotoa. Läheiset, perhe ja hyvät harrastukset ovat Pietikäiselle tärkeitä asioita. Mitä Mänttä-Vilppulan seurakunta saa valitessaan sinut? Leppoisan ja lupsakkaan kirkkoherran, joka sitoutuu Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen ja jota on helppo lähestyä. Haluan verkostoitua kaupungin, yritysten, yhdistysten, harrasteseurojen ja kaikenlaisten toimijoiden kanssa. Miksi haluat Mänttä-Vilppulan seurakunnan kirkkoherraksi? Haluan luotsata Mänttä-Vilppulan seurakuntaa muuttuvan maailman keskellä. Haluan kehittää seurakunnasta yhteisöä, johon helppo tulla ja jonka seurakuntalaiset voivat kokea kodikseen. Mitä säilyy, mikä muuttuu sinun kaudellasi? Jumalanpalvelus säilyy keskeisenä seurakunnan toimintamuotona, mutta sitä kehitetään yhteisöllisemmäksi kohtaamisen paikaksi. Kehitetään yhdessä uusia tapoja toteuttaa seurakunnan toimintaa ja luovutaan toiminnoista, jotka eivät enää tavoita. Ollaan rohkeita uudistumaan. Millaisena näet Mänttä-Vilppulan seurakunnan tulevaisuuden? Seurakunnan tulevaisuus on hyvä, kun pidetään kiinni Jumalan sanasta, Raamatusta. Annetaan vapaaehtoisille tilaa. Seurakunta olemme me, kaikki seurakuntalaiset. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mikä on sitoutumisasteesi Mänttä-Vilppulan seurakuntaan, jäätkö kehittämään vai onko tämä ponnahduslauta muualle? Sitoudun Mänttä-Vilppulan seurakuntaan. Kirkkoherran tehtävä on ohjata ja johtaa seurakuntaa, ja se vaatii pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Lähden siitä, että työkauteni kestää ainakin 10 vuotta. Millaisia vahvuuksia sinulla on kirkkoherran virkaan? Olen ulospäin suuntautunut. Minulla on unelmia, näky ja suunta, mitä kohti kulkea. Olen sitoutunut, jämäkkä ja määrätietoinen. Mikä on näkemyksesi seutukunnallisesta yhteistyöstä? Resurssien vähetessä on voimavaroja yhdistettävä. Alueen muiden seurakuntien ja tahojen kanssa on tarpeen tehdä yhteistyötä. Mikä on näkemyksesi yhteistyöstä kunnan kanssa? Kunta on hyvä yhteistyötaho. Palvelemme samoja ihmisiä. Yhdessä on hyvä rakentaa hyvää elämää alueen ihmisille. Mitä mieltä olet yhteiskristillisestä toiminnasta seurakunnassa? Pidän tärkeänä ja hedelmällisenä toimia yhdessä paikkakunnan seurakuntien kanssa. Kristuksen seurakunta maailmassa jakautuu erilaisiin kirkkoihin ja suuntiin. Seurakunta on kuitenkin yksi, yhteinen ja apostolinen näkemyseroista huolimatta. Miten kehität itseäsi? Jatkuvasti opiskelemalla ja lukemalla. Keskustelen ihmisten kanssa ja seuraan aikaa. Millaisena kirkkoherrana näet itsesi? Työyhteisön johtajana olen helposti lähestyttävä, keskusteleva ja kannustava rinnallakulkija. Kirkkoherrana pidän itseäni paimenena, jolle on uskottu lauma erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa hoidettaviksi. Kerro näkemyksiä seurakunnasta yhteisönä ja instituutiona. Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Aikaisemmin papit ja työntekijät tekivät työn ja seurakunta odotti valmista. Tässä tarvitaan muutosta ja uuden oppimista. Seurakunta koostuu jäsenistä, jotka muodostavat yhteisöjä. Tullaan yhteen rakentamaan ja rakentumaan. Kerro uskosta ja Jumalasta. Seurakunnassa pidetään esillä Jumalan sanaa. Kokoonnutaan jumalanpalveluksiin ja tapahtumiin, jotta Pyhä Henki voisi synnyttää uskoa, toivoa ja rakkautta. Kerro työtavoistasi ja tavoitteistasi kirkkoherrana. Haluan viettää aikaa ihmisten parissa ja mennä kaupoille, kylille, työpaikoille, sinne, missä ihmiset ovat. Kirkkoherrana rakennan seurakuntaa, joka tavoittaa ihmisiä ja on läsnä elämän iloissa ja suruissa. Kasvatus, diakonia, lähetys, sielunhoito, ihmisen kokonaisvaltainen auttaminen ja rakkaudellinen palvelu ovat minulle ominaisia toimintamuotoja. Mitä sellaista haluaisit kertoa, joka ei näissä kysymyksissä ole tullut esiin? Sanoman Jumalan rakkaudesta, ilosta ja rauhasta pitää läpäistä kaikki toiminta arjessa.