Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Joka paikkaan kuskaaminen on lapselle karhunpalvelus

Tuore tutkimus kertoo, että runsaasti ruudun ääressä aikaa viettävillä suomalaislapsilla on suurentunut ylipainoisuuden ja vyötärölihavuuden riski liikunnan määrästä huolimatta. Tulos ei mitenkään yllätä. Lasten omaehtoinen liikkuminen vähenee vuosi vuodelta, eikä liikunta välttämättä ole kovin rasittavaa tai säännöllistä. Näkyyhän tämä hieman vanhemmassa ikäluokassakin. Varusmiesten fyysinen kunto on heikentynyt vuosi vuodelta. Tutkimuksessa oli mukana yli 10 000 lasta ympäri Suomea. Lapset olivat 9–12 -vuotiaita. Tutkimus on tehty Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Lapset ilmoittivat, kuinka paljon he katsovat televisio-ohjelmia ja elokuvia ruudulta ja käyttävät tietokonetta istuen kouluajan ulkopuolella. Tulosten mukaan runsas ruutuaika on yhteydessä sekä ylipainoon että vyötärölihavuuteen. Tulos oli sama riippumatta lapsen iästä, sukupuolesta, äidinkielestä sekä unen ja vapaa-ajan liikunnan määrästä. Liikunnan tehoa ei kysytty. Tutkijan mukaan voi olla kyse siitä, että ylipainoiset lapset viettävät enemmän aikaa ruudun ääressä tai että runsas ruutuaika johtaa ylipainoon. Useilla kouluilla on jo menossa monipuolisia liikuntaprojekteja, jotka kannustavat kaikkia lapsia liikkumaan. Kotona on syytä ohjata lapsia arkiliikuntaan ja ulkoiluun varsinaisten liikuntaharrastusten lisäksi. Vanhempien kannattaa myös muistaa, että joka paikkaan kuskaaminen on lapselle karhunpalvelus.